.

.

tiistai 23. syyskuuta 2008

Otava ja muut taivaan merkit

Iltapäivälehti otsikoi "5-vuotiasta heitettiin tiilellä kasvoihin". Itse teksti kertoi, että tapaus sattui päiväkodissa ja tiili olikin tiilen kappale, joka aiheutti sentin mittaisen haavan ohimoon. Asiaan puuttui poliisi ja lastensuojeluviranomaiset. Tekstissä myös päivitellään miten tiiliskiven palanen on voinutkaan joutua päiväkodin pihalle. Hmm...ja miten alle kouluikäinen voikaan hetken mielijohteesta heittää toista jollakin esineellä esimerkiksi vahingossa tai jopa puraista.
Kun olin kansakoulun alaluokilla, meidän koulun pihalla oli sepeliä, eli ainekset vaikka täysimittaiseen sotaan. Talvella oltiin välitunnilla lumisotaa ja välillä tuli kovaksi taputeltu pallo päähän ja jopa suoraan kasvoihin, niin että näkyi tähtiä. Tai kun roikuttiin pyörätelineen tangossa polvitaipeista ja tehtiin voltteja, joku tyrkkäsi minua kantapäistä, jolloin putosin suoraan naamalleni hiekkaan ja poskeen tuli verinaarmuja, ja taatusti jokainen oli yli sentin mittainen. Paikalle ei hälytetty poliisia eikä pyydetty lastensuojeluviranomaisia tutkimaan vahingontekijän perhetaustaa.
Toki lapselle pitää melkein lakkaamatta teroittaa ja omalla esimerkillä osoittaa, että toista ei saa vahingoittaa millään tavalla mutta että ikäänkuin kyseinen tapaus olisi ainutkertainen ja ylittää vielä uutiskynnyksen. Sitäpaitsi nykyään joutuu melkein vankilaan jos tukistaa.

---

Vanhimman tyttäreni ollessa alle kouluikäinen naapurin poika heitti häntä kivenmurikalla otsaan. Haava piti ommella ja kohtaan jäi pysyvä arpi. Poikaa ei otettu huostaan eikä onnettomuus päässyt edes paikallislehteen.

---

Muutama viikko takaperin samainen iltapäivälehti uutisoi että mies ampui vahingossa metsästyskaveriaan, koska luuli tätä sorsaksi.

(blogiteksti on kirjoitettu ennen uutista kouluammuskelusta, johon en ota kantaa ja olen edelleen sitä mieltä että tiiliskivijutussa tehtiin kärpäsestä härkänen)

perjantai 19. syyskuuta 2008

Maali!

Peukaloissakin on lihaksia, sitä ei tule ajatelleeksi ennenkuin on viikon verran harrastanut maalausta telalla ja pensselillä.

Kaikkien Murphyn lakien mukaan minun olisi pitänyt tämän remontin aikana jo ainakin kerran alumiinitikkailta laskeutuessani astua maalipönttöön, maalipöntön tarttua jalkaan kiinni ja hetken tepasteltuani minun olisi pitänyt horjahtaa toisen kerroksen ikkunasta ulos, kuten eräässä mykkäfilmissä. Sen sijaan se olikin sen alumiinitikkaan jalka joka seisoi maalikaukalossa kun kiipesin tikkaille telomaan komeron ovea. Sen jälkeen kaukalo oli V:n muotoinen ja tela ei mahtunut siihen leveys- eikä pituussuunnassa ja lattialla oli LP-levyn kokoinen läikkä öljymaalia. Kun kumarruin ottamaan tikkaan jalkaa pois maalikaukalosta, kumarruin komeron ovea päin, jolloin otsahiukseni tarttuivat tuoreeseen maaliin kiinni. Hiusten värin vaihtumisen lisäksi olen muuttumassa pilkku pilkulta valkoihoiseksi. Väliaikaraportti lattialaminaattien tuloa odotellessa.

***

Korvaan sattui: "poika veisti kivellä pajupilliä".

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Hurja remontti


Koskaan ei pitäisi sanoa "ei koskaan", ainakaan kun vannoo, että se edellinen oli sitten sen viimeinen remontti ja parisuhde on juuri lakannut nitisemästä liitoksissaan sen jäljiltä - onneksi se oli remontti, eikä kokonaisen talon rakentamisprojekti.

Tähän kesään on siis mahtunut kolme remonttia, joista keskimmäinen oli talkootyötä. Minulle lankesi keittiön tapetin irroitus. Luit aivan oikein KEITTIÖN ja jokaisesta seinästä. Nokkelana keksin että tapetinirroitusmönjällähän työ sujuu kuin vettä valaen ja sanan varsinaisessa merkityksessä sitä tuli valutettua pitkin seiniä ja litratolkulla. Kävi nimittäin niin, että kun olin levittämässä tapetinirroitustököttiä viimeiselle neliölle huomasin, että tapetin pinta onkin muovia. Yritäpä ottaa sitten muovilipareen reunasta kiinni kun kaikki seinät on sivelty kuin sammakonkudulla. Siinä oli hyvät neuvot tarpeen ja taas kerran vesi vanhin voitehista, kunhan sen sai jotenkin ujutettua muovipinnan alle. Lopulta kuitenkin olo oli tyytyväinen kun viimeinenkin tapetinriekale oli irti seinästä ja liimautunut uudelleen lattiaan.

No eikös samlla viikolla tarjoutunut tilaisuus muuttaa hieman tilavampaan kotiin, joka tietenkin kaipaa pientä pintaremonttia. Siitä sitten lisää myöhemmin kunhan pää alkaa taas kääntyä, olkapaat pystyy laittamaan rennoksi ilman että tuksanhiki kirpoaa otsalle ja ranteet kestää kirjoittamista.

maanantai 8. syyskuuta 2008

Sadonkorjuuta


Viikonloppuna piti viettämän kesäkauden päättäjäisiä ja sadonkorjuujuhlaa. Kesäkausi päättyi juhlimatta ja sadosta ei juuri ollut tietoakaan, lukuunottamatta peukalonkokoisia kurpitsoita, joissa oli etananmentäviä reikiä ja paleltuneet lehdet sekä pariakymmentä omenaa, joissa oli rupia enemmän kuin ehjää kuorta. Toisessa puussa on siloposkisia talviomppuja, mutta ne ovat suorastaan mauttomia. Sensijaan hämmästyin sitä vadelmien määrää, mikä vielä löytyi lähipensaista. Lisäksi kuivasin hieman persiljaa uunin päällä. Että ei se sadonkorjuu ihan hukkaan mennyt.
Sensijaan lehtikompostista pilkotti nämä kummajaiset. Sinisiä sieniä! Kiikutin yhtä Miekkosen tarkasteltavaksi tietäen, että edes ihanaa kanttarellia hän ei suuhunsa pistäisi ja reaktio oli: "Hyi, mitä ne on?"

Ristin ne smurffihaperoiksi, vaikka oikeasti ne sienikirjan mukaan ovat viherkaulussieniä. Kieltämättä ne eivät minustakaan herkullisilta näyttäneet.
Ja sitten pelastin pelakuut pakkaselta.

keskiviikko 3. syyskuuta 2008

Sitä sun tätä


Usein minulla "pistää silmään" tai "sattuu korvaan". Seuraavassa muutama esimerkki.

Lounasravintolan internetsivuilla luki viikon ruokalistan lopuksi "HANKI MEILTÄ LOUNASPASSI, PASILLA JOKA KYMMENES LOUNAS ILMAINEN".

Nuori mies pankkiautomaatilla kaverilleen: "arvaa paljo mullon rahaa, viis euroo yli kaks ja puol sataa".

Lehdessä lukee usein "bensan hinta kallistuu". Kallistuukohan se vasemmalle vai oikealle vai peräti taaksepäin.

Lapsena käytiin ostamassa koulun jälkeen Shellin baarista karkkia. Sitä piti pyytää silloin vielä tiskiltä ja myyjä kysyi joka kerta: "hetelmä vai vatelma".

Asiasta kukkaruukkuun. Ostin tänään savisia kukkaruukkuja. Kun työllä ja tuskalla sain hintalapun pois...


... ja miksi kenkäkaupassa pienimmät koot on aina ylimmällä hyllyllä?

tiistai 2. syyskuuta 2008

Kauas on pitkä matka


Puhumattakaan siitä miten pitkä matka on Suomesta Kanadan Kingstoneen, myös itäisestä Suomesta länsirannikolle on minusta pitkä matka, varsinkin jos sen tekee viikonloppuna ja yksin. Toisaalta matkailu avartaa vaikka en kylläkään matkustanut Kingstoneen tyttären perheen (johon kuuluu toistaiseksi ensimmäinen ja ainoa lapsenlapseni) luo, vaan lähdin toisen tyttäreni ja vävyn luo ja Harjavallan markkinoille. Kun on Kuopion torilla ollut markkinoilla tammikuussa -79, oli tunnelma täällä yhtä korkealla. "Poikkee kun tuut" oli minusta hauska kommentti mattokauppiaalta. Torilta tarttui mukaan kauppiaan omatekemä pärekori, paikallinen ruisreikäleipä ja letti tuoretta valkosipulia. Ruisleipä on sielläpäin muuten vähemmän hapan kuin kotipuolessa mutta valkosipulin tuoksu vähintään yhtä voimakas.

Kun ajaa 746 km yhden viikonlopun aikana, sattuu matkan varrelle monenlaista liikkujaa. Erityisesti ihmetyttää, eli lue "ottaa pattiin" ohituskaistat. Miksi se ensimmäinen, hitaimmin liikkuva ja jonoa keräävä ajoneuvo alkaa yhtäkkiä ohituskaistalla ajaa tuhatta ja sataa ja kun ohituskaista loppuu, matelee taas kuin etana ja jono sen kun kasvaa?

Kotiin oli mukava tulla tuliaisina paikallisia omenoita, luumuja ja herkkutatteja ... sekä muutama vanha tavara, kuten maitotonkka, pullo ja kaksi lehmänkelloa.