Valinnan vaikeus

Koska olen sinnikkäästi kasvattanut hiuksiani, mistä johtuen kampaajalla käynnit ovat harventuneet ja latva kuivunut, minun piti piiiitkästä aikaa ostaa hiustenhoitoainetta. Lisäksi minun piti ostaa hiusrenksuja ja kampoja ynnä solkia. Shampoo- ja hoitoainehyllyllä tuli valinnan vaikeus: tuuheuttavaa, virkistävää, tasapainottavaa, vahingoittuneille, pitkille rasvoittuville, karheille, kuiville, lyhyille, värjätyille, käsitellyille, NORMAALEILLE, hauraille, vaaleille, geeliä, seerumia, voidetta jne. otin keskihintaista. Vertailin myös hiusrenksujen hintoja lasten vastaaviin, ero 95 cent lasten hyväksi, ostin siis niitä, sopivat lisäksi hienosti uusien shortsieni väreihin.
Viimeisimmässä Viherpiha-lehdessä oli juttua pihan vesiaiheista. Päätin toteuttaa pienen sellaisen (kuvassa). Vesiaiheessani ei tosin vielä ole käynyt pikkulintuja kylpemässä mutta muutama ötökkä on hukkunut siihen.

Juhannustunnelmia

"Kesäillan valssi" rahisee levysoittimessa.



Rikkaruohoja ruukussa.



Sireeni tuoksuu ja käki kukkuu.



Ensin käydään saunassa ja sitten syödään vasta.

Ei ole todellista

Itkin, kun minulta varastettiin soutuvene. Se oli kolhiintunut, lasikuitureuna oli haljennut pitkältä matkalta ja siinä oli lahot, kirkkaansiniset airot. Se oli kettingillä kiinni venepaikallaan ja siinä ei ollut moottoria eikä edes tappia, silti se kelpasi jollekin ja pääsihän sillä sentään kaislikon reunaan ongelle, sinne järven puolelle.

Television rikossarjat ovat lempiohjelmiani (jos nyt jotain pitää mainita) siitäkin huolimatta, että eivät kuulemma vastaa todellisuutta. Olen pannut merkille, että rikospaikalla on aina pimeää, valoja ei koskaan sytytetä huoneisiin, vaan kuljetaan taskulamput tanassa etsien johtolankoja. Rikoslaboratoriossakin kaikki tapahtuu hämärässä. Pensselillä levitettävä sininen jauhe paljastaa taianomaisesti sormenjäljet ja tietyssä valossa veritahrat hohtavat neonvärisinä auton takakontin nukkamaton reunassa. Kengänpohjan urasta löytynyt siemen on hyvin harvinaisesta kasvista, jota kasvaa vain tietyllä alueella maapallolla, minkä juuri tätä juttua tutkiva komisario sattuu tietämään. Niinpä syyllinen lopulta saadaan satimeen eikä varmasti ole se henkilö, jota koko ajan olen epäillyt.

Nyt on sitten Suomessakin otettu panttivanki, kompastuttu lunnasrahojen kanssa parkkihallissa ja melko heti jääty kiinni. Yllättäen rikoksen tekijän tuttavat kertovat miehen olevan mukava, ulospäin suuntautunut, aktiivinen kunnallispoliitikko ja korkeasti koulutettu. Ilmeisen hyvätuloisen, tavallisen perheenisän yksi harrastuksista oli kuulemma ammunta, onneksi ei esitellyt taitojaan tuossa tilanteessa. Nyt hän kuulemma katuu tekoaan. Sitäkö, että lähikaupan muovikassissa oli liian heiveröiset sangat ja osa miljoonista lensi taivaan tuuliin vai sitä, että kaikki ei käynytkään helposti kuin elokuvissa. Hyvää 10 vuoden kokoista kakkua vaan.

On se hyvä ei ole tullut ryhdyttyä miljonääriksi, presidentiksi, poliitikoksi, mafiajohtajaksi, iskelmälaulajaksi eikä esimerkiksi toimittajaksi, kirjailijaksi tai pilapiirtäjäksi. Korkeintaan jos joku haluaa kiristää minulta tarkoin varjellun jänispaistiohjeen tai korvasienipaikan, saataisin kestää vähän kidutusta. Lopulta kuitenkin laulaisin ja vasikoisin.

Toisaalta voihan sitä nykyään Suomessakin tulla ammutuksi esimerkiksi koulussa kesken matikankokeen tai torilla kesken kalakukko-ostosten.

Muuttumisleikkiä

Piha muuttuu mullikosta viheriöksi. Sana mullikko meillä pohjoisessa tarkoittaa mullalla olevaa maata, jossa ei vielä kasva mitään. Viheriö taas tässä tapauksessa on väärä sana, koska siitä tulee mieleen golf-kenttä, vaikka kyse on enimmäkseen rikkaruohojen peittämästä alueesta, jossa pitäisi kasvaa myös oikeaa nurmea ja valkoapilaa.



Omenapuu, jossa on runko ja kaksi oksaa, verhosi itsensä vaaleanpunaiseen harsoon. Taustalla leikkaamisesta innostunut karviainen lupaa runsasta satoa.



Tämä vähään tyytyväinen, nopeasti kasvava ja komeasti kukkiva kasvi peittää metsän reunassa ruman risukon. Horsma on Suomessa yleinen ja kasvupaikan suhteen vaatimaton kasvi, jota vihataan samoin kuin vieraskasvia, lupiinia. Molemmissa on minun mielestäni upeat kukinnot.



Kun olin lapsi, ihmettelin joka kevät äidin kasvimaalla kasvavaa raparperia. Miten aikaisin heti lumien sulettua se alkoi työntää punaisia versojaan mullan läpi. Varsia narskuteltiin paljaaltaan ja niitten kuoret kiertyivät korkkiruuville kuin kiharat. Tänä keväänä, kun mökillä raparperi venyi niin mahtaviin mittoihin, että siitä saivat osansa naapurit, ystävät ja sukulaiset, erään netistä löytämäni täytekakkuohjeen innoittamana innostuin tekemään tod hyvää jälkiruokaa, raparperirahkaa.

Ohje tässä:

- ainakin 10 raparperin vartta
- purkki rahkaa
- 2 dl vispikermaa tai jotain muuta vastaavaa vaahtoutuvaa valmistetta
- hienoa sokeria

Ota innolla vastaan tarjotut raparperit.
Paloittele varret, lisää hienoa sokeria ja keitä miedolla lämmöllä soseeksi. Raparperista itsestään irtoaa runsaasti nestettä, joten vettä ei tarvitse lisätä kuin tilkkanen alkuvaiheessa. Makeus kannattaa maistella ennen kuin lisää rahkan. Pirteää makua voi vielä lisätä tilkalla sitruunamehua. Jäähdytä.
Lisää purkillinen rahkaa ja sekoita. Lisää vaahdotettu kerma tai joku muu vastaava ja sekoita varovasti joukkoon. Syö ja nauti. Tarjoa niillekin, jotka eivät pidä raparperista. Tämän jälkeen pitävät. Niin ja on muuten raikas täytekakun täyte.



Jotkin asiat muuttuvat kauniimmaksi vanhetessaan...

Huolto pelaa

60-luvulla matkailu oli nykyaikaan verrattuna extremeä. Isä siivosi naapurilta lainatun auton viimeisen päälle ja sipaisi Mennen-partavettä molempiin etuoviin, jotta matka taittuisi miellyttävässä tuoksussa. Hellepäivänä paljas iho liimautui Austin Mailerin beigen värisiin tekonahkapenkkeihin ja voipaperiin käärityt voileivät ja maito lasipullossa kerkisivät lämmetä ennen kuin pysähdyttiin ensimmäisen kerran tien sivuun levikkeelle tauolle. Tiet olivat mäkisiä ja mutkaisia ja mahan pohjasta kouraisi mukavasti isän lisätessä hieman kaasua mäen nyppylältä alamäkeen mentäessä...sitten alkoi oksettaa.

Pari viikkoa sitten suhteellisen lämpimänä päivänä matkalla poikki Suomen ja takaisin erään liikenneasemaketjun (jonka nimen keksimisessä ei ole paljon tarvinnut käyttää mielikuvitusta, kunhan on ottanut aakkosien kolme ensimmäistä kirjainta)eräs naistenhuone oli varustettu viimeisen päälle, nimittäin liiketunnisimella varustetulla hanalla - myös bidéessä. Ongelmalliseksi ja suorastaan mahdottomaksi sen käyttämisen teki se, että liiketunnistin oli pesualtaan hanassa joten se piti aktivoida toisella kädellä ja toisella pidellä suihkua ... no mitäs sitten. Kokemuksesta tiedän, että hanasta alkaa tulla vettä, jos esimerkiksi pudottaa käsilaukkunsa altaaseen mutta tällä kertaa en käyttänyt sitä keinoa enkä keksinyt mitään muutakaan. Työpaikallamme kaikkien vessojen käsienpesualtaissa on ko. hanat, paitsi inva-vessassa!

Liikuttavaa

Hyötyliikunta sopii minulle. Siinä missä kaupungissa ei meinaa millään saada kulumaan puolta tuntia sauvakävelyyn, hurahtaa mökillä koko päivä kuin huomaamatta pilkkoessa, lapioidessa, kitkiessä ja kantaessa vähintään 12 ämpärillistä vettä kaivolta saunalle.
Kaupungissa naapurimme viherpeukaloinen kalastaja Erkki täytti 80 vuotta ja sai syntymäpäivälahjaksi rollaattorin. On ollut ilo olla hänelle silmänä ja kätenä puutarhanhoidossa - tänään istutimme ainakin sata asterin tainta kukkapenkkiin kerrostalomme takapihalle, sitä ennen mm. kehäkukkaa, köynnöskrassia, tilliä, sipulia, persiljaa, auringonkukkia. Malvat saivat jäädä odottamaan säiden lämpiämistä. Asumme melko pienessä kaupungissa melko pienessä kerrostalossa...

Erkki muuten oli niin onnellinen uudesta rollaattoristaan että möi mummonpyöränsä minulle. Pyörä maksoi kaksi (2) euroa, maksoin nimittäin tuplahinnan siitä mitä hän pyysi.

Mustan kissan paksut posket

Aamukahvipöytään kantautui harakan käkätys. Sade oli lakannut ja mökin pihalla usein vieraileva kissa pasteeraili rauhallisesti juuri oraalle ehtineen pihanurmikon poikki kaksi kiukkuista varista kannoillaan, pysähtyi välillä eikä ollut hännystakkiporukkaa huomaavinaankaan. Tunnin kuluttua meteli alkoi uudelleen ja kissa esitti haisevan vastalauseensa harakkapariskunnalle - kaivoi kuopan pehmeään multaan ja lannoitti nurmikkoamme 20x20 cm alueelta samalla kun toinen hännystelijöistä nokkaisi kipeästi katin hännän päätä.

Kirjosieppo tutkaili vielä keväällä tyhjilleen jäänyttä linnunpönttöä mutta kodin perustaminen tälle kesälle lienee lajille jo myöhäistä. Ehkä siivekkäällä ystävällä olikin pitemmän tähtäimen suunnitelmia.

Pääskysestä ei päivääkään

Sitkeä sissi tuo voikukka. Kun on levitetty 15 m3 multaa mökin pihaan, juntattu se tiiviiksi ja kylvetty heinänsiemen, kasteltu 30 asteen helteessä ja seuraavana päivänä toivottu että kylmä sade ei huuhtele kaikkea sitä alamäkeen, yksi on joka pysyy - mullan pinta alkaa halkeilla ja halkeamista pilkistää vihreitä lehtiä, voikukan. Varsi on sopivan matala välttämään ruohonleikkurin terät ja kasvusto kestää raskaammankin anturan painon. Tänään, kylmänä sateisena päivänä, vihervarpuset istahtavat voikukkien varsille ja nokkivat parempiin suihin voikukkien siemenet ennen "laskuvarjo" -vaihetta.
Keväällä asennetut kaksi uutta linnunpönttöä erottuvat vielä räikeästi harmaasta lepän rungosta. Toisesta kuuluu sirkutusta, toista ei ole kukaan huolinut - varmaan lintujen asuntomarkkinoilla on ylitarjontaa.

Sade pieksää peltikattoa, takkatuli lämmittää ja kesäillan valssi rahisee levysoittimessa. Miten noin pienestä valkoisesta kielon kukan tuoksusta voikin koko tupa täyttyä.