.

.

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Välipäivien väkerryksiä


Joulukuusi on viety kartanolle, paitsi ne tsiljoona neulasta, jotka piiloutuivat mökin lattialautojen väliin, maton reunan ja kirjahyllyn alle ja jotka rapisevat iloisesti imurin putkessa vielä viikkoja.

 Joulukoristeet on paketoitu ja laitettu komeron ylähyllylle ja tinakauha otettu esiin. Oikeasti meidän tinakauha joutaa naftaliiniin sillä tänä vuonna valetaan SOKERIA. Tina on nääs ongelmajätettä, eikä sitä pidä heitettämän kotitalousjätteen sekaan, mistä minä en meidän huushollissa menisi takuuseen sen jälkeen, kun tinasykkeröiden varjokuvista on ennustettu tulevan vuoden tapahtumat ja ne ovat pölyttyneet kirjahyllyn reunalla pitkälle tammikuuhun.

Sokeritinan ohje tässä:

1) Kuumenna 1/2 dl sokeria kasarissa puulastalla sekoittaen. Ota kattila liedeltä kun sokeri on saanut ruskeaa väriä, sekoita tasaiseksi massaksi.
2) Kaada kuuma massa kylmään veteen ja nosta esim. reikäkauhalla lautaselle.
Kattila puhdistuu kuumalla vedellä ja sokerisykkeröt voi vaikka syödä.

Kilisee, kilisee puikkonen...välipäivinä on tullut kaivettua neulepuikot naftaliinista ja aloitettua kutomahommat. Itselle lapaset ja lapsenlapselle sukat, nyt työn alla on Kainuun kukkalapaset.


Malli tässä Suuri Käsityö -lehdessä n:o 11-12 vuodelta 2006, Pirkka-langasta puikoilla 2,5 tai 3. Aloitetaan kierrereunalla (4 krs) ja 56 silmukalla.
Itse sovelsin mallia 50 silmukalla ja Nalle-langalla. Minun käsialallani olisi muuten tullut kintaat kokoa Rölli-peikko.


Tässä vanhassa Kirjokintaita-kirjassa vuodelta 1946 on ihania perinteisiä karjalaisia kirjoneulemalleja, jotka on kudottu "sukkavartailla" *hih*.
Kun olin pieni, meillä puhuttiin neuletikuista.


Pian vuosi loppuu ja uusi alkaa, räiskettä ja pauketta on siis viikonloppuna tiedossa.
Ehkä kuitenkin meillä poltellaan vain kynttilöitä ja pihatulia.


21 kommenttia:

JaanaElina kirjoitti...

Mä en muistanutkaan noita neulas iloja mitä on oikean kuusen kanssa.Meillä on viimeiset viisitoista vuotta ollut tekokuusi ja nyt otettiin oikea kuusi.On se veikeä kun niitä löytyy vielä pitkään vaikka kuinka imuroi.

Ihania neuleita.Ja nuo vanhat mallit ja ohjekirjaset on parhaita.

Meillä jouti kanssa joulukoristeet laatikkoon.Kuusi ajateltiin vielä pitää jos se ei kaikkia neulasiaan pudota ennen loppiaista.Kuusenkynttilät on niin kauniit ja tunnelmalliset.

Mekään ei raketteja ostella ja kiitos tuosta tinavinkistä.Sitä voisi kokeilla jos kehtaa.On mulla kyllä tinakenkiä monen vuoden takaa,ovat joskus jääneet sulattamatta.Melkein ovat kauniimpia sellaisenaan.Mä en kyllä osaa yhtään ennustaa tinamöykyistä,nimittäin.

Oikein hyvää uutta vuotta.

Markka kirjoitti...

JaanaElina: Meillä ei joka vuosi ole ollut kuusta ollenkaan, mökillä oli nyt ensimmäistä kertaa. Kaupunkikodissa oli ihan vaan pöytäsypressi, jossa koristeita. Valosarjoja pidetään kyllä vielä talvisyömmen yli, ne ei minusta ole enää nykyään pelkkiä "jouluvaloja".
Kiitos samoin sinne!

Sirkka kirjoitti...

Kauniita sukkia ja tumppuja, Mary Oljella on mistä ottaa. Meillä ei kuusta ollut ollenkaan eikä kukaan sitä kaivannut, kun nuorisolla oli kuuset kotonaan.

Lovviisa kirjoitti...

Meilläkin äiti kuto tikkuilla...niin ja villatakki oli tikkuri,hih:) Meillä täällä keitellään perinteiset hernerokat ja viihytään ystävien seurassa huomenissa. Iloa ja valoa vuoteesi 2011:)

Sussi kirjoitti...

Meillä ei ollut tänä vuonna kuusta. Minulla olisi varmasti mennyt hermot rapisevien neulasten kanssa, joten ehkä niin oli parempi.

Erinomainen vinkki tuo sokeritina!

Markka kirjoitti...

Sirkka: Liekö itse osannut kaiken maailman käsitöitä tuo Olki tehdä, esimerkiksi himmeleitä :) mutta ihania virkku- ja neuleohjeita on kirjatolkulla häneltä ilmestynyt.

Lovviisa: Meilläkin hernerokkaa kinkulla, auts. Ukki puhu aina tikkurista, että en sitä muistanukkaan heti.
Kiitos sammoin sinne!

Markka kirjoitti...

Sussi: Se on meilläkin niin lyhyt aika mitä kuusta pidetään, että muutaman vuonna on ollut vain kuusenhavuja lasipurkissa tuoksua tuomassa, hyvä niinkin.

Tarina kirjoitti...

Juu-u viimeiset havunneulaset saapi imuriin, kun juhannuskoivut kantaa porraspieleen. Niin se vaan on ja turha pyristellä vastaan ;o).
Ihanat lapaset puikoilla.
Tinoja en ole valanut enää aikoihin. Olkoon uusi vuosi arvoitus.
Mukavaa tokavikaa päivää!

Riitta kirjoitti...

Kiitos tuosta tinavinkistä! voisikin kokeilla sitä kun ollaan aattona kaksistaan miehen kanssa!
raketteja ei meillekään hankita , niitä kun näkee ihan ilmaiseksi ikkunasta katsellen :)

Markka kirjoitti...

Tarina: Joo, ja kun viimiset neulaset on imurissa, karistaa saunavasta lehtesä juhannussaunassa lauteiden alle. Meillä suomalaisilla tuo luonto on aina lähellä.
Hyvä, ettei etukäteen tiedä mitä tuleman pitää sanon minä.
Kiitos, samoin.

Riitta: Ollos hyvä, tinoista saattaa hmmm ehkä tulla mielenkiintoisia ruskeita sykkyröitä, vähän niinku tippaleipiä. Raketteja näkyy ja kuuluu.

seijastiina kirjoitti...

Meillä saa vielä joulukuusi olla, mutta tinakauhan otin itsekin esille, pitäähän sitä tinaoja valaa ainakin ;D

Kivoja askareita ja tavaroita ♥

Onnellista tulevaa Uutta Vuotta!

Markka kirjoitti...

Seijastiina: Aivan, ainakin valaa :D. Kiitos samoin.

Irma kirjoitti...

Taitaa meiltäkin kuusi viikonloppuna lähteä ulkoilemaan. Siihen malliin alkaa talossa olla neulasia joka puolella. Muutkin joulukoristeet siivoilen nyt viikonloppuna pois.

Ihanat nuo kainuun lapaset. Olen kerännyt noita maakuntien lapasohjeita mutten vielä yksiäkään ole saanut aikaiseksi, kait ne Kuopijon lapaset pitäs ensin tehä ;)
Tuota kirjaa en ole nähnytkään, löytysköhän kirjastosta.

Mekin varmaan laitellaan vaan ulkotulia ja kynttilöitä ja katellaan ilmaiseksi vierestä kun naapurit paukuttelee ;). Tinoja emme ole valanneet vuosiin.

Kiitokset mukavasta kommentista!
Mukavaa loppuvuotta ja oikein mukavaa uutta vuotta!

Markka kirjoitti...

Irma: Mitä, onko Kuopion lapasetkin olemassa!? Mikkelin lapaset kyllä olen nähnyt, tai mallin niihin.
Tuon kirjan sain tyttäreltä lahjaksi ja näkyy poistetun jostain kirjastosta.
Näkyillään täällä taas ensi vuonnakin.
Iloista vuodenvaihdetta ja ensi vuotta!

Irma kirjoitti...

Juu on Kuopijon lapaset, löysin ohjeen Suuri Käsityö lehdestä. kesä-heinäkuun numerosta 2008.
Tämöttinen kuvvaus oli niistä:
Kuopijon seuvulla on järviä ylt'ympäriinsä. Siinä on kaekkee sinisen sorttia pantuna näehin lapassii. Tumppuin selekämys iliminieroo ihan selevästi kallavein laeneen pintoo.

Laeta mulle vaekka sähköpostiin osottees niin voin laettoo sulle kopiot, jos halluut. irma.nousiainen@gmail.com

Markka kirjoitti...

Irma: Sähköpostia lähti sinne suuntaan!

Jaana Kristiina kirjoitti...

Kauniita neuleita:)
Iloa uudelle vuodelle!

Draffin Bears kirjoitti...

Wishing you a happy New Year, dear Markka with much love, happiness and good health.
It has been great to discover your blog.

Hugs
Carolyn

Taina kirjoitti...

Täällä ei valeta tinoja uutena vuotena,ei olla valettu moneen vuoteen.Kuusi saa olla vielä ja kyntteliköt.
Oikein Mukavaa Uutta Vuotta 2011♥

Markka kirjoitti...

Pitsienkeli: Kiitos ja samoin sinulle Iloa tulevaan vuoteen!

Carolyn: Thank you. I´m so happy we met here.
Happy New Year with blessings and hugs to you and your family, and bears of course.

Tansku: Samoilla linjoilla. Onnea tulevaan vuoteen!

Sirokko kirjoitti...

Kun siihen kuumaan sokeriliemeen lisää sitruunamehua eikä heitäkään kylmään veteen vaan kaapii sen haaleana palloksi niin on käsissä arabialainen karvanpoistoaine. Meinaan jos mieluummin vahailee kuin tinailee..