.

.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Hyvää mutta terveellistä


Aivan ensimmäiseksi kiitos lukuisista ystävänpäivätervehdyksistä edelliseen postaukseen.
Te kaikki olette minulle tärkeitä tosiystäviä.  <3


Tänään aamu valkeni -25 asteen pakkasessa. Olikin tulossa jännittävä päivä, olimme nimittäin Miekkosen kanssa (tv:n lukuisien kokkausohjelmien innoittamina) sopineet, että valmistamme toisillemme herkkuaterian,  johon kuuluvat alku-, pää- ja jälkiruoka. Tarjottavan piti vielä olla jotain arkiruuasta poikkeavaa. Ensin oli Miekkosen vuoro.

Olen yleensä aamulla se myöhäisempi töihinlähtijä ja tänään tullessani keittiöön aamupalalle liitutauluun oli kirjoitettuna tämä viesti - Master Chef :)


Töistä tullessani kodissa leijaili ihana tuoksu ja Miekkonen hääräili hellan ääressä. Minulla ei tietenkään ollut asiaa keittiöön joten puuhailin niitä näitä:

Silitin liinoja...


ja ompelin tilkkutyynyä viime kesänä Tilimarkkinoilta ostamistani Marimekon näytetilkuista.



Lopulta päästiin pääasiaan eli tämän illan menuun.

Alkupalaksi nautimme valkosipulisella kukkakaali-pekonitahnalla täytetyt avocadot.


Pääruoaksi oli Miekkonen valmistanut kermaisen mustapippurijuusto-liharuukun ja keitetyt perunat...


... ja jälkiruuaksi raikasta sitruunaista viski-inkiväärivaahtoa.


Miekkonen oli pyytänyt Alkossa myyjältä apua viskin valintaan ja kattavan esittelyn jälkeen päätynyt tähän - jälkiruokaan tarvittiin viskiä kaksi ruokalusikallista XD ! 


Kokonaisuus oli herkullinen ja täynnä erilaisia makuja.
Kymmenen pistettä Miekkoselle siitä,  että hän oli valinnut myös sellaisia raaka-aineita ja mausteita, joista hän ei pitänyt tai edes ollut koskaan maistanut.

Minun vuoroni on ensi keskiviikkona.
Kokeilkaapa itsekin, hauskaa.
Nyt passaa köllötellä sohvalla massu täynnä herkkuja.


Auringon täyttämiä pakkaspäiviä teille kaikille loppuviikoksi!

***

We decided with my husband to cook something special to each other. It was his turn first.
Food was delicious, with baconfilled avocados, good creamy meet with pepper and cooked potatoes. After all lemon ginger cream -dessert. Ten points to my husband. 
Shiny days to your life.

28 kommenttia:

Tuula kirjoitti...

Ihana tuo Jari Tseffi :D
Mahtavaa ruokaa olet saanut, oikea kokki Sinulla kotona :)
Kauniita liinoja, kirjaulut ovat upeita ♥
Viskiä on tietenkin seuraavia ruokia ajatellen jemmassa :D Ihana postaus. tuli iloinen olo ♥

sylvi kirjoitti...

Sinullahan on mahtava kokki.
Varmaan ruoka maistui.
<minua On suloseni passannut, mutta ei vielä mitään vahvoja ruokia pysty syömään, vain kevyttä.

Hyvää ja nautinnollista illanjatkoa sinne teille!

Jenni kirjoitti...

Vauuuuu! Hienoa:)

Lovviisa kirjoitti...

Sinulla oikia Kolmonen köökissä...Onnittelut hyvästä valinnasta:)

Onnesta Unelma kirjoitti...

Oi mitä herkkuja olet saanut ja kivan idean olette keksineet, tuota täytyykin joskus kokeilla :)

Sirkku kirjoitti...

Mulle kyllä tarjottais kaurapuuroo ja lettuja tuossa kisassa..

JaanaElina kirjoitti...

Upeeta.Mahtava kokki.

Meillä mentäis varmaan ranskalaiset ja nakit linjalla aiempien kokemusten perusteella,tosin ei siinä mitään moitittavaa ole,maistuu hyvältä nekin joskus.

Joko olet päättänyt mitä tarjoilet.

Kauniita liinoja.Ja tyynyjä.Oon joskus ostellut kirpparilta marimekon kankaita,tytär niitä vei mukanaan ja ompeli tyynyjä sohvalleen.

Mukavaa loppuviikkoa.

seijastiina kirjoitti...

Olipa oikein mahtavat sapuskat jälkiruokineen teillä,Jarin laittamana, oikein kaunis kattaus ja esille laitto.
Jälkiruoka kiinnostaa muutenkin.
Viski tai likööri tekee ihanan aromin monelle ruualle, kiva kun on noita pikkupulloja, jos ei muuten ole viskin ystävä ;D

Oikein komeat tarjoilut oli sinulla, ihana kokki joka osaa asiansa.
Odotan innolla sinun vuoroasi Markka :P

Kaunis tilkkutyyny ja ihanat liinat, minunkin pitäs silittää tekemäni ruiskukkaliina pyhän seuduksi :)

Iloista torstaita ♥

Sussi kirjoitti...

Onpa kiva idea! Herkkuja olette saaneet.

En uskalla omaa miestä pyytää vastaavaan kisaan, tarjolle tulisi varmasti valmispizzaa:)

Aseman laidalla kirjoitti...

Meillä oli -32 astetta!! Ja nenä jäässä lähdin töihin ;D

Kauniinvärisiä tyynyjä! Herkkuruokaa, missäs päin tämä "ravintola" sijaitsee ;D

tuksu kirjoitti...

Voi ETTÄ! Ihana postaus! IHANA Miäs siellä! Tarkennusta vielä, oliko siis kyseessä Mie, vai Poika...meinaan vaan, että jos Poika, niin millä Ihmellä olet sen kasvattanut :)
*nauraa*
Mukavaa päivää sinne
tuksu

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Voi miten ihania ruokia Jari olikaan loihtinut... pitää tunnustaa, että meidän perheessä mies tekee ruuan... aina. Kerran mökillä kaupasta tullessaan sanoi, että "tänään on sitten sinun vuoro kokata"... arvaappa mitkä raakaaineet minun kokkauksilleni oli ostanut...kaksi hernekeitto purkkia... eikö tämä kerro kaiken..

Markka kirjoitti...

Tuula: Savolaisittain tseffi :D. Viski odottaa seuraavaa ruuanlaittokertaa!

Sylvi: Kyllä ruoka maistui vähän liiankin hyvin. Kipeänä ollessa ei mikään maistu miltään. Kivaa päivää.

Jenni: Jep!

Lovviisa: Kiitos :) Kolmonen yllätti!

Onnesta Unelma: Kannattaa kokeilla, hauskaa, suosittelen lämpimästi.

Sirkku: Kaurapuurosta ja letuistakin saa muuntelemalla vaikka minkälaisen kurmeeaterian.

JaanaElina: Nakit ja ranskikset on välillä oikein hyvä ja nopea ruoka.
Meikäläisen menu on selvillä mutta en voi paljastaa sitä vielä ;)

Mulla oli tällä kertaa nuo tilkut tosi pieniä ja erikokoisia, siksi hieman vinksallaan mutta pistinkin värit tärkeämmälle sijalle.

Mukavaa loppuviikkoa sinnekin!

Seijastiina: Hih, minun jälkiruokaani tulee mauksi jotakin sitruslikööriä...vähän. Mun vuoro on ensi viikon keskiviikkona.
Mukavia loppuviikon päiviä sinulle.

Sussi: Valmispizzakin on ihan oivallinen vaihtoehto, senkin voi tuunata :).

Aseman laidalla: Täälläkin tänä aamuna jo 30,9 astetta miinuksella digitaalimittarilla mitattuna.
Meillä sukkuloidaan Varkaus-Pieksämäki linjalla, tällä kertaa kyökki sijaitsi ensin mainitulla alueella :D.

Tuksu: Mies se on, eikä tuota tarvinnut hirveästi yllyttää, kun lähti leikkiin mukaan :D Yllätti minun lisäkseni myös itsensä :D !

Irmastiina: Kannattaa olla tyytyväinen, jos on kokkaava mies! Eikös maailman parhaat kokit olekin miehiä?
Hernekeitto on tosi hyvää :D!

ritva kirjoitti...

Ompa kokki laittanut hyvän näköisen ruuan,varmaan maistui,kauniita liinoja ja tyynyjä,sinulla on.

Markka kirjoitti...

Ritva. Kyllä ihan ähky tuli pöperöistä. Liinat ja tyynymateriaalit kirpputorilta :)alle 10 euroa kaikki yhteensä1

Sirutuuli kirjoitti...

Oikein hyvältä näyttää. Nälkähän tässä tulee, vaikka ihan äskettäin söin :)
Hauska tuo tseffi :)

Anja kirjoitti...

Samaa mieltä minäkin edellisten kanssa, että herkulliset on olleet tarjoilut teillä, ja kauniisti vielä tarjoiltuna. Meillä ei koskaan edes syödä alkuruokaa, jälkkäriä sentään joskus :) Niin nälkäistä porukkaa yleensä, että mahdllisimman pian täytyy aina jotain pöytään saada.
Kaunis tyyny, samoin pitsiliinat!

Jaana Kristiina kirjoitti...

Kiva idea:) Ja ihan vielä kolmen lajin illallinen.
Mahtava homma.
Mukavaa viikonloppua:))

Kirsikka... kirjoitti...

ihana idea.....ja herkulliselta kuulosti, ja näytti!!!
jännityksellä odotan sinun MENYÄSI
ihanaa iltaa!!!

Markka kirjoitti...

Sirutuuli: Ihminenhän syö myös silmillään. Tseffi on uusi sana suomenkielessä :), Jarin keksimä.

Anja: Ei meilläkään yleensä alkuruokaa tehdä, paitsi tietysti salaattia tai vihanneksia pitää olla aina ja nekin syödään yhtäaikaa pääruuan kanssa.

Pitsienkeli: Hauskaa oli. Kannattaa kokeilla. Kivaa viikonloppua!

Kirsikka: Meny on valmis, toivottavasti löydän kaikki raaka-aineet kaupasta. Keskivikkona esittelen mitä sain aikaiseksi.
Hyvää viikonloppua!

Tarina kirjoitti...

Mahtava ateria ja taatusti oli herkullista!
Viinakaupassa minullakin kihoo hiki otsalle, kun tuskailen mitä ostaa.
Muutaman kerran on pitänyt kilauttaa kaverille, kun myyjää ei ole näkynyt missään, joka olisi neuvonut ...
Pirteää päivää!

Sirokko kirjoitti...

No vau, hienoa kokeilla jotain erilaista! Jälkiruokakin kuulostaa vallan erinomaiselta. Meillä kokkaa mies enimmäkseen, mutta mitään perinneruuasta poikkeavaa ei tee eikä söisi.

Sesse kirjoitti...

Voi, tuli nälkä! Hyvää ruokaa on sinulle tarjoiltu :)

Irene kirjoitti...

Olipas hauska idea! Teidän tseffi on varmaan ollut keittiössä ennenkin, kun tuollaiset herkut pyöräyttää!
Miesten valmistamissa ruoissa on usein loraus myös miestä väkevämpää. Ehkä ajatus inspiroi heitä.
Kivaa olla välillä passattavana ja nauttia yhdessä.

Taina kirjoitti...

Vau,no kyllä on mukavaa tulla kotio kun on tuollanen mestari kokki joka,osaa tehdä hyvää ja onnistunut siinä♥,nams mitä herkkua on tehnyt!
Mukavaa sunnuntaita♥

Tuula kirjoitti...

Käyhän blogissani, siellä on Sinulle jotain :)

Draffin Bears kirjoitti...

Dear Markka,

How lovely that you had such a fabulous meal, sounds great.
I enjoyed visiting you and seeing all your beautiful photographs.

Happy week
Hugs
Carolyn

Markka kirjoitti...

Tarina: Meidän lähi-Alkossa hyökkää myyjä heti kimppuun kun portista astuu sisälle, ei se haittaa :), apu on tarpeen.

Sirokko: Ihme, kun ei perinneruokaa, nakit ja muusi, tarjoiltu *hih*.

Irene: Tseffi ei itse asiassa ole ollut keittiösä kovin paljoa...ehkä pari tuntia keittokirjojen selailua auttoia XD. Miestä väkevämpi antaa kyllä terää jälkkärille, ei voi muuta sanoa.

Tansku: Kyllä oli mukava ilta, aahh. Harvinaista herkkua.

Tuula: Mäpä käyn kurkkaamassa, hih.

Carolyn: Thank you! It was a great meal. Ten points to my husband.
Happy week to you too and a big hug!