.

.

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Kokki kakkonen


Eilen oli minun vuoroni leikkiä MasterChefiä ja tehdä herkkuillallinen Miekkoselle ja itselleni.

Satsasin jonkin verran myös rekvisiittaan...ihan varmuuden vuoksi.



Alkuruoka: sardiini-oliivitahnalla täytetyt sitruunat.


Pääruoka: filepihvit ja kasviksia á la provence.


Jälkiruoka: Romanovin mansikat


Tuoreet mansikat - muutama kappale - maksoivat mansikoita, joten lisäsin reseptiin eksoottisia hedelmiä. Mansikat piti muuten marinoida appelsiiniliköörissä, joten jouduin viinakaupassa turvautumaan myyjän apuun löytääkseni sopivan "juoman" tähän tarkoitukseen. Samalla pyysin apua naudanfilepihveille sopivan ruokajuoman löytämisessä.



Ateria oli hyvä päätös lauantaille, joka muuten olikin siivouspäivä.
Olohuoneessa vaihdeltiin huonekaluja paikasta toiseen ja järjesteltiin "rompehyllyjä".
Valosarja sai jatkoaikaa lasikossa.



Huonekasvit pääsivät suihkuun ja uusille paikoille.



Mökillä pistäydyttiin tänään tarkistamassa, että pakkaselta suojaava metrinen lumikerros ei ollut kadonnut minnekään ja vesijohdot olivat pysyneet sulana - näin oli. Samalla täydennettiin lintujen ravintola-annokset.


Taivaanrannassa pinkki häivähdys väritti lauhaa sunnuntai-iltaa.

****
(It was my turn to cook. Fishfilled citrons, beef with fried vegetables and then...strawberries with cream of course.
The sky was pink and light blue today, beautiful.) 

27 kommenttia:

Sussi kirjoitti...

oi, kokki olisi tervetullut tännekin, näyttää niin herkulliselta.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Anja kirjoitti...

Varmasti oli hyvää ruokaa, näyttää niin herkulliselta, kattaus ja muu rekvisiittakin on kohillaan :) Jännä alkupalatarjoilu!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

No tehän olette oikein "kokki kolmosia" molemmat... maukkaan näköistä kerrassaan...:)
Hyvää alkavaa viikkoa!

Aseman laidalla kirjoitti...

Mä söin juuri äsken ja nyt tuli uudestaan nälkä!!
Herkkua!!!!
Mukavaa sunnuntaita!

Lovviisa kirjoitti...

Kekseliäästi olet asetellu tarjolle...Toooosi hyvän näkösiä herkkuja ! Lepposata tulevaa viikkoa sinulle:)

Tuula kirjoitti...

Herkun näköistä ja varmasti makuistakin, viimesen päälle olit kaikki laittanut :)
Kovasti olet kerrennyt asoita tekemään, minulla on sellainen verkkasempi tahti, tänään verhot ja huomenna matto :D

Virpi-Ilona Hongisto kirjoitti...

Vähän samat oli meiningit meilläkin. Jännä idea laittaa valot kaappiin.

Kirsikka... kirjoitti...

niin ihana idea toteuttaa mahtava illallinen....näyttää herkulliselta!

Reeta kirjoitti...

Nams, hyvältä näyttää! Valosarja on kiva lasikossa.

Sanavahvistu: ionsucks :D

Sirokko kirjoitti...

Ehdottomasti parempi idea kuin käydä ravintolassa, varmaan maukkaampaakin kun vaan viitsii nähdä vaivaa. Ja oletpa viitsinyt oikein viimeisen päälle.
Tuo sitruunaidea olikin hyvä, otan käyttöön, kiitos.

Markka kirjoitti...

Sussi: ...ja osoite on.?...:D Kiitos samoin sinulle mukavaa viikkoa!

Anja: Hyvää oli. Alkupala oli tosi raikas, niin oli jälkkärikin.

Irmastiina: Ihan kivaa puuhaa ja yhdessätekemistä tuo kokkailu. Hyvää viikkoa sinullekin.

Aseman laidalla: Se on jännä, että kuviakin katsellessa nälkä tulee, saati sitten kaupassa ostoksilla.

Lovviisa: Jotain piti keksiä, Miekkonen on nääs hieman kranttu erilaisille mauille (mikä sana) mutta hyvin upposi ja oli kuulemma hyvää. Keväisiä päiviä sinunkin viikkoosi.

Tuula: Minä olen sellasta sorttia, jotta nyt heti just kaikki pitäs olla valmista ja tehty. Yllättävän kauan meni sörsseleiden tekemisessä mutta kyllä kannatti.

Ilona: :) Tummassa kaapisa ei oikein lasiastiat pääse oikeuksiinsa niin virittelin valot tuohon yhdelle puolelle, toinenkin puoli ehkä kaipaisi valoa, tai koko kaappi.

Kirsikka: Niin minustakin. Aiomme jatkaa perinnettä.

Reeta: Juu, ihan kivannäkönen. Sanavahvistukset on välillä hauskoja.

Sirokko: Aivan! Tahnaan tulee sardiineja, oliiveja, sitruunaa pilkottuna, suolaa, mustapippuria, smetanaa ja sinappia.

Jaana Kristiina kirjoitti...

Ihanat herkut:)
Tulipa vesi kielelle.
Mukavaa viikkoa sinne teille:))

Markka kirjoitti...

Pitsienkeli: Maukkaat oli pöperöt. Keväisiä kelejä sinnekin täksi viikoksi.

Riitta kirjoitti...

Vautsi vau !
Olipa herkun näköistä ja kaunis kattaus:)
Ollaanpa sitä muutenkin oltu ahkeria siellä .
Aurinkoista viikkoa sinulle ♥

Markka kirjoitti...

Riitta: Kiitos. Nyt oli jokin ihme inspiraatio päällä, oisko nämä keväiset säät piristäneet. Aurinkoista viikon jatkoa sinulle.

Eva-Liisa kirjoitti...

Kokko Kolmonen tännekin meille tekemään herkkuaterioita:)
Mukavaa huomenna alkavaa maaliskuuta! Joko se maa liskuu?

Onnesta Unelma kirjoitti...

Herkullisen näköisiä annoksia :)

Iloista viikkoa!

Markka kirjoitti...

Liisa: Iliman muuta :D. Kivaa vikkoa, ei lisku maa vielä, ehkä sitten loppuviikosta, ainakin jossain päin Suomea.

Onnesta unelma: Ja maistuivatkin siltä miltä näyttävät :). Kiitos samoin sinulle!

sylvi kirjoitti...

Voi nami nami, tilaisin kokin tänne meille.
Me laitettiin lauantaina 100 hengelle ruokaa, mutta ei noin hienoja ruokia kuin sinun.
Mutta kyllä heille maistui kuitenkin.Makaroonilaatikkoa vihanneksien kanssa ja rabarberi kiisseliä jölkiruuaksi,
Hyvää maannantai-iltaa teille sinne kokki taloon.

JaanaElina kirjoitti...

Täällähän olikin monta väliin jäänyttä postausta.Piti käydä lukaisemassa kaikki.
Jotenkin taas ei aika meinaa riittää mihinkään kivaan.Tää bloggailu nyt kärsii eniten.

Kiva oli lukea blogisi muistelot.Joskus kun löysin blogisi sattumalta,luin kaikki vanhat postaukset.Varsinkin kun tajusin että ollaan samoissa maisemissa.

Mahtava ateria.Meiltä on vielä kokkailut kokeilematta.Käytiin lauantaina syömässä hernekeittolounas varuskunnassa,kun pojalla oli valatilaisuus.Yllättävän hyvältä maistui rokka pitkästä aikaa.Ja sotkun munkit kyllä suorastaan suli suussa.

Mukavaa alkavaa viikkoa.Ja maaliskuuta.

Markka kirjoitti...

Sylvi: *hih* Oivallista ruokaa olette isolle porukalle tehneet, nam. Keväistä viikkoa teille.

JaanaElina: Jos parikin kertaa viikossa päivittää blogia se vie oman aikansa, niin mukavaa kuin se onkin.

Jotenkin sitä alkaa yhdistellä kuvia ja tarinoita ja paikallistaa henkilön. Taitaa kyllä tämä Markka-aika paikallistua melko tarkaan, sitä vaille ettei osoite ole sivupalkissa :).

Nuorena kävin varuskunnassa lounaalla, kun mieheni oli armeijassa. Oli niiiin hyvää riisi ja broileri sekä vanikka tietenkin. Munkit vei kielen mennessään, ilmeisesti vielä tänäkin päivänä.

Kivaa viikkoa!

Draffin Bears kirjoitti...

Your photographs are all beautiful and lovely to see your part of the world.
The food looks delicious.

Happy week
Hugs
Carolyn

Markka kirjoitti...

Carolyn: Thank you. It is lot of snow here in Finland but we are eagerly waiting spring. Have a nice week.

Tarina kirjoitti...

Njam kylläpä teitkin herkullisen aterian.
Mukavaa päivää!

Markka kirjoitti...

Tarina: Jep! Kiitos samoin sinne!

Taina kirjoitti...

Aih,mitä herkkuja olet loihtinut,tulikin nälkä katsoessa noita ruokia,nams ja mikä jälkkäri,ihanaaa♥
Mukavaa alkavaa viikonloppua sinulle

Markka kirjoitti...

Tansku: *hah* syöminen on kivaa, kuin myös ruuan laitto. Kivaa loppuviikkoa ja viikonloppua sinullekin.