.

.

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Asiasta kukkaruukkuun


Aurinkoista lauantaipäivää kaikille. Lumi sulaa silmissä ja räystäät tippuu, ainakin mökkinaapurilta sanan varsinaisessa merkityksessä, meillä jääpuikot kasvavat kaarelle.


Alkuviikosta tohtoroin Tyttösen pupun käden. Ensin suoritettiin huolellinen pesu infektioiden välttämiseksi.



Sitten lepoa: "Uni paras lääke on..."


Sillä aikaa, kun pupu-tyttö :) lepäsi, syntyi Kaapo-Karhu.


Heistä tuli heti hyvät ystävät! Huomatkaa muodikkaat neuleet sekä asusteet. Kaapo muuttaa muuten toisen mummutettavan,  Poikasen luokse.


Kirppareitakin tuli kierreltyä, Tyttöselle Ainot kokoa 26, 4 euroa.


Kivoja kirjoja 1,50 eur kappale.


Ajoissa liikkeellä! Villalangan jämiä kudoin töppösiksi. Kyllä, nuo harmaatkin ovat tossut eikä kassit, jota ne erehdyttävästi muistuttavat.



Sitten siihen kukkaruukkuun.


Pakkasen kurimuksesta varaston kolkassa talvehtineista pelargonioista pelastui kaksi kappaletta 20:stä.
Mökissä talvehtineilla kolmella yksilöllä ei ole hätä-päivää.


Muratit menestyivät pelakuita paremmin -1 asteen pakkasessa. Ylipitkistä oksista sain pistokkaita niin mökillä kuin kaupunkikodissakin.


Muuten, "Myyrän talvi" -kirjassa Myyrä pelasti Lumiukon kevätauringolta viemällä hänet pakkaseen korkean vuoren huipulle.
Kaveria ei jätetä.

"Aina kun lumiukko ja myyrä muistivat toisiaan, mikä tapahtui tuon tuostakin, he vilkuttivat toisilleen: Näkivätkö he toisensa niin kaukaa? Häällä väliä! Kavereiden ei tarvitse nähdä, riittää kun tietää toisistaan".

Keväistä lauantai-iltaa ja suloista huomista sunnuntaita kaikille toivottaa Markka.

( This saturday was sunny and we enjoyed very much of this day. I fixed up the bunny girl :) . Her´s new friend is a little bear named Kaapo. 
My pot plants suffered because of cold weather in winter. Three of them where safe in our gottage. Have a nice weekend!)  

26 kommenttia:

Reeta kirjoitti...

Päheet töppöset! Nuo ruskeet on tosi kauniin väriset myös :) Ihana kaveri pupusella ^^

Aseman laidalla kirjoitti...

Suloinen pupu on parantunut, ihana! Ja Kaapokin. Miten sinä osaat?
Niin ja nuo tossut, aivan huiput! Saako sinulta tilata tommoiset...?
Satu

Lovviisa kirjoitti...

Voi hyvänen aika miten mellevän näkönen hyväntuulen pariskunta ! Ja töppöset ! Lepposata löörtaakia Markalle:)

Markka kirjoitti...

Reeta: Töpööset täällä oottaa :). Kaaposta tuli herttainen karhu-herra.

Aseman laidalla: En tiiä :), pakon eessä. Saa tilata...ja väri on?

Lovviisa: Hyviä kavereita näistä elläimistä tuli :). Sammoin, saunaan lähössä tässä ollaan.

Irmastiina kirjoitti...

Hienoja löytöjä kirpparilta ja kaniita töppösiä.
En sitten olekkaan niin huono viherpeukalo.... meinaan jos sinulta 20:stä jäi henkiin kaksi... minulla oli yksi ja se kuoli..:)))

Hanne kirjoitti...

Hyvä että pupu parantuu! Ja pupulla hieno kaveri myös.

Minä en oo moneen viikkoon päässyt kirppareille, rupeaa jo vieroitusoireita olemaan=) Hienoja löytöjä olet tehnyt.

Mukavaa lauantaita!

JaanaElina kirjoitti...

Tuo myyrä(myyjä) ystävineen oli meidän pojan suosikki pienenä.Meillä taitaa olla myös kirjoja ja videoita tallella.Todella sympaattinen kaveri.

Ihanat tossukat,onneksi näytit miltä näyttää jalassa,sillä yritin kurkkia kuvasta millaiset tossut ne ovat.

Onneksi on mummolla taitoa korjata pupu ja tehdä sille kaveri.Tosi ihanat ystävykset tuli.Olen joskus ajatellut kokeilla mmella noita pehmoja,mutta vielä en ole saanut aikaiseksi.

Mukavata lauantaita sinne.

Aseman laidalla kirjoitti...

Mä otan tuollaiset harmaat myös!!! Mihin voin laittaa sähköpostia tarkemmin ?
Suurkiitos!

sylvi kirjoitti...

Olet taitava.
Oletko tehnyt pupu-tytönkin, ja Kaapo karhun.
Tossuja tarvii aina.
Olet kerennyt touhuta paljon.

pitsienkeli kirjoitti...

Kiitos samoin:)
Ihanat tossut ja suloiset kaverukset.

Markka kirjoitti...

Irmastiina: Juu, näin ikävästi pääsi käymään kun pakkanen hiipi rakennukseen. Mutta keväällä hankitan uudet pelargoniat.

Hanne: Meillä on hyvä tilanne, kun sukkuloidaan viikottain koti- ja mökkipaikkakunnan väliä. Aikas monta kirpparia niiltä löytyy yhteensä.

JaanaElina: Tyttönen tykkää Myyrästä (Myylästä) ja mummo myös.

Nuo tossut on tosi veikeet. Ohje löytyi netistä, oli englanniksi mutta jotenkin onnistuin saamaan siitä selvän.

Näitä Tilda-hahmoja olen tehnyt muutaman. Alkuun ompeleminen vaikutti niin työläältä mutta näköjään siihenkin tottuu. Olen enemmänkin neuloja kuin ompelija.

Satu: Kiva! Tekasen ne tällä viikolla. v.kangas@hotmail.com on sp-osoite.

Sylvi: Pupu-tyttöä en ole tehnyt, vaan ainoastaan korjannut ja vaatettanut. Kaapon tekasin Tilda-ohjeella. Jotenkin viime vikolla aurinko latasi akkuja niin riitti virtaa puuhastella vaikka mitä :).

Pitsienkeli: Kiitos!

Sirkka kirjoitti...

Suloisia ovat pupu ja nalle ja olet hienosti ne vaatettanut! Ja somat tossut tehnyt!

tuksu kirjoitti...

Kylläpäs tuli pupusta soma :)Töppöset ovat ihanat:)
Mukavia puuhia sulla siellä :)
Mukavaa pyhäpäivää
tuksu

Sussi kirjoitti...

Kiva kun pupu parantui:) Tuo myyrä on tosi symppis, näkyy olevan edelleen lasten mieleen.

Onnesta Unelma kirjoitti...

Somat pupuset! Ja kauniit töppöset olet tehnyt :) Mukavia aurinkoisia kevätpäiviä sinulle!

Markka kirjoitti...

Sirkka: Kiitos, jotain aina joutessani puuhailen :).

Tuksu: Mukavaa pyhäpäivää sinnekin. Seuraavat rojektit jo odottavat :D.

Sussi: Pupu on siisti ja odottaa matkustusta takaisin kotiin. Myyrä on kestosuosikki kuin myös Nukkumatti.

Onnesta Unelma: Kiitos, samoin sinulle. Ihana kevät.
Aina jotain näprättävää käsille pitää olla :).

Sirokko kirjoitti...

Olet sinä ahkera, mistähän tuommoista puhtia itseensä saisi. Meilläkin olisi kaapit täynnä Kaapon siemeniä, mutta kylväjä kadonnut.
Joskus muuten olen tehnyt saman tapaiset töppöset ilman tuota remmiosaa.. laiska nyt tässä luettelee menneitä urotöitään :(

Markka kirjoitti...

Sirokko: En osaa olla jouten, liekö se hyvä vai huono asia, ei välttämättä hyvä. Samalla kun "lepään" teen jotain. Ei se kyllä laiskuutta ole, jos ei koko aika häärää jotain :).

Tuula kirjoitti...

Mukava kun Pupu tuli kuntoon ja oikein kylvyn kautta :)
Tossut ovat ihanat, sirot :)

Markka kirjoitti...

Tuula: Pupu toipuu. Lämpöiset tossut ja nopea tehdä tämä malli :).

Tarina kirjoitti...

Kylläpä kassitossut ovatkin ihastuttavan sirot.
Jänishän voi jo paremmin ja sai vielä uuden kaverinkin karhu Kaaposta.
Hyväntuulen päivää!

Markka kirjoitti...

Tarina: Tosi helppo ja nopea ohje tossuilla. Jänis on taas elämänsä kunnossa ja Kaapohan on ihan vastasyntynyt. Mukavaa viikkoa.

seijastiina kirjoitti...

Hei Markka :)
Ihanat nuo töppöset, olis olleet tarpeen mökillä aamuisin, onko siihen ohje, tahtoisin kokeilla itsekin tehdä :)

Ihanaa pupulle kävi hyvin, siitä tuli hieno.
Kivoja juttuja.

Iloista viikkoa ♥

Markka kirjoitti...

Seijastiina: Juu, kivat on töppöset. Laitan ohjeen tai linkin siihen vaikka seuraavaan postaukseen. Mukavaa viikon jatkoa.

Kati kirjoitti...

Ihana kevätbloggaus :)
Tällaisista jutuista ei voi olla tulematta hyvälle mielelle.. kiitos :)

Markka kirjoitti...

Kati: Kiitos. Kiva kun ilahdutti :)