.

.

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Lauantailöpinää


Lämpöasteita ja loskakeliä on täällä Savon kulmalla tänä lauantaina luvassa.
Työviikko oli kiireinen ja vielä osa viikonlopustakin menee työn merkeissä.
Jotain sentään on saatu aikaiseksi aina iltapuhteella. Nukke-neidit piti pestä ihmesienellä, sen verran hyvän päivetyksen ne olivat vuosien varrella hipiäänsä saaneet. Hiukset kammattiin (eivät ole otsatukat näköjään kasvaneet yhtään sitten viime hiustenleikkuun) ja uudet vaatteet puettiin päälle. Isosiskolle on vielä tossut virkkuukoukussa mutta eiköhän hän saa ne tänään vielä jalkaansa.


Ja tässä kirpputorilöydöt viime lauantailta:

Pitsilakana 1,50 eur.


Pikku-haarukka 50 cent, lusikat pari euroa, löydetty jo aikaisemmin ja kastikekauha on isän ja äidin häälahja.


Rulla vanhaa tapettia 1 eur. Pohjaväri on vihreä eikä sinapinkeltainen niin kuin kuvassa näyttää.


Kaksi viinilasia, 1 eur per kappale. Samaa sarjaa löysin jo aikaisemmin toiselta kirppikseltä, taitavat olla joillakin poistomyynnissä, nyt näitä on minulla neljä.


Ja sitten viikon löytö, ei kirpparilta, vaan kierrätyspisteen metallinkeräyksestä, joka on osoittautunut oikein aarreaitaksi mökkipaikkakunnalla.
Teflonpinnoitteisia kakkuvuokia ja teräskattila kannella.
Punaisen sydänvuoka ostettu jo aikaisemmin kirpparilta 2 eurolla, aion laittaa siihen pääsiäisruohon, vaikka se on ihan käyttökelpoinen leivontaankin.



Pakko laittaa vielä tämä hauska kuva, jonka otin mökillä viime perjantaina takasta.
Pahvia palamassa. Kivat värit, vähän niin kuin tuossa ekassa kuvassa taivaankannella.


Tämä viikonloppu vietetäänkin sitten kaupungissa ja tänään on karkkipäivä :).


Nyt otan iiison kupin kahvia ja alan puuhastelemaan.
Mukavaa viikonvaihdetta!


***

Last week was very busy at work and we don´t drive to our gottage this weekend.
Last saturday I found some interesting things in flea market and many cake tins in bring system of recycling near our gottage. 
Last week I washed my old dolls and sewed and knitted new clothes for them.
One of pictures above is taken of our fireplace, nice colours I think.
Saturday is often childrens candy-day in Finland, it is mine too :)
Happy weekend!

33 kommenttia:

Anja kirjoitti...

Oikein mukava lauantain aloitus sinulla :) Ihania kuvia ja nukketytöt on tulleet niin kauniiksi molemmat! Hyviä kirppareita siellä teillä päin, minä löydän korkeintaan jonkun kirjan... Meillä tais olla eilen karkkipäivä, ainakin tuli muutama mussutettua :) Hyvää viikonloppua!

Riitta kirjoitti...

Herkullista karkkipäivää ja viikonloppua :)
Onpas nukkeneidit nyt nätteinä !
Sä kyllä aina löydät kivoja juttuja kirpparilta ,mikähän on kirppiksen nimi? Uteliaisuus heräsi.

Tarina kirjoitti...

;o) minäkin ihmettelen, jotta kumman hitaasti nukeilla kutrit kasvavat.
Makoisia lauantaimamuja ja viihtyisää viikonvaihdetta!

Draffin Bears kirjoitti...

The sky in the first photo is lovely.
Also I loved seeing your sweet dolls and all the other wonderful things you shared.

Have a happy weekend
Hugs
Caroly

Sirutuuli kirjoitti...

Hyviä löytöjä oletkin tehnyt.
Mukavaa viikonloppua!

Hanne kirjoitti...

Kivoja kirppislöytöjä! Noi vanhat lusikat sun muut on kyllä ihania.

Mukavaa karkkipäivää!

Taina kirjoitti...

Kyllä olet taas löytäny hyviä löytöjä kirppikseltä ja vähän muualtakin,aina kannattaa käydä tsekkaamassa:)
Hauskaa viikonloppua

Tuula kirjoitti...

Nyt on puhtaat nassut nukeilla :) Hienoja löytöjä olet tehnyt kirpparilta :)
Makoisaa lauantaita ♥

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Ihania löytöjä kirpparilta ja nuo vuoathan ovat, kuin uusia.
Nukkeneidit ovat hinoja uusissa vaatteissaan.
Hyvää viikonloppua sinulle!

Jaana kirjoitti...

Mukavaa viikonloppua sinullekin, Markka :)!
Kiitos kauniista kuvista.

Markka kirjoitti...

Anja: Jotenkin täällä päin on kirpputoritoiminta vilkastunut kovasti ja löytöjä tekee helpostikin (lue liikaakin :)).

Riitta: Parhaat kirppikset on Oranssi kirppis ja Kimppakirppis Varkaudessa ja Feria Pieksämäellä :).

Tarina: Onneksi ei tullut ajettua nukkeja kaljuksi!

Carolyn: Thank you. The sky was so red and beautiful. Dolls are pretty now.

Sirutuuli: Kyllä löytyi taas rompetta :).

Hanne: Eikä kaikkien (kirjoitin ensin kakkien) tarvitse kiiltää ollakseen nättejä.

Tansku: Eikö vaan! Hävettää jo käydä kierrätyspisteellä, kun tullessa on enemmän tavaraa kuin mennessä.

Tuula: Ihmesieni teki ihmeitä nukkien nassuille. Pitää muistaa putsata hampaat yhtä hyvin karkkipäivän jälkeen.

Irmastiina: Aivan, en olisi ottanutkaan rikkinäisiä teflonvuokia. Kyllä nyt passaa kakkuja paistella.

Jaana: Kiitos samoin, kiva kun kävit kurkkaamassa <3

Reeta kirjoitti...

Hyviä löytöjä sullakin (taas vaihteeks :D) Iso kuppi kahvia vauhdittaa kummasti hommia. Mulla kans siivouspuuhastelut meneillään!

No jopas on taas kierrätyspisteeltä aarteita löytynyt! Se on kyl ihmeellinen paikka :D Dyykkarin unelma ;)

Markka kirjoitti...

Reeta: Jep, enemmän lähtee roskiksesta matkaan, kuin menee sinne :D!

TuijaH. kirjoitti...

Hei! Tuolla aikaisemmin harmittelit ettei kiinanruusu juurru. Maljakossasi oleva oksa on jo puutunut, eikä todennäköisesti tee juuria. Jos katkaiset vihreän latvan oksasta, se juurtuu melko todennäköisesti vaikka laittaisit sen suoraan multaan ja muovipussin ruukun päälle. :)
Vai oletko tehnyt niin aikaisemmin? :D

Sesse kirjoitti...

Kivoja löytöjä olet tehnyt ja nuket on suloisia! Mukavaa lauantai-iltaa sinne!

Markka kirjoitti...

TuijaR: Mitä, luulin että puutuneet versot juurtuu parhaiten, auts. Teen heti tänään niin, että leikkaan puutuneen osan pois ja laitan latvan multaan. Kiitos neuvosta! Ei se haittaa vaikka ei juurtunut, isossa kiinanruusussa oksia riittää :).

Sesse: Kiitos samoin :)!

tuksu kirjoitti...

Ihania löytöjä!!!
Mukavaa viikonlopun jatkoa sinne
tuksu

Pia Koskinen-Sanchez kirjoitti...

Niistä Pommac kuvista..olen saanut niitä vanhoista ruotsalaisista lehdistä ja tehnyt niistä tauluja, mutta ne mahdu seinilleni..Blogini kuvat eivät ole tauluistani..

Markka kirjoitti...

Tuksu: Eikö vaan. Suloista sunnuntaita!

Pia: Aivan, ne on kyllä ihania! Tiedän tunteen, kun seinät loppuu kesken :).

seijastiina kirjoitti...

Kauniit uudet vaatteet nukeilla, niistä tuli sievät nyt.
Mukava samankaltainen päiväsi oli kuten minulla.
Kivoja tavaroita ja kiva idea, vuokaan raeruoho, pitääpä tutkia omat vuokat..
Nams makeisia, ja kaunis kukka, kerrottu tulppaniiko?
Kiva päivä sinulla!

JaanaElina kirjoitti...

Tosiaan loskakeliä täällä ja hyvä niin.Sulais vaan nopiaan pois lumet.Viime yö olikin plussan puolella,plussaa sille.

Mun pitäis ajella välillä sinnepäin kirpparille,olisi kiva kierrellä muutenkin pitkästä aikaa siellä kauppoja.Kävin muuten talouskoulun siellä vuonna kirves ja kivi,liekö enään koko koulu toiminnassa.

Mun pitäisi myös kaivella vanhat nukkeni ja kuunnella niiden kuulumiset,siitä onkin aikaa kun olen viimeksi heitä tavannut.Liekö niillä parturin tarvetta.

Mukavata viikonlopun jatketta sinne.

Sussi kirjoitti...

Hienoja löytöjä! Olisipa täälläkin joskus kirppareilla jotakin noin kaunista ja edullista.

Sievät nukkeneidit

Markka kirjoitti...

Seijastiina: Oli ihan mukava päivä, kun perjantai-iltana siivottiin ja lauantaina oli hauskaa puuhastella puhtaassa kodissa. Kerrottu tulppaani K-marketista :).

JaanaElina: Kannattaa tulla käymään täälläkin kirppareilla. Niitähän on moniaita Kauppakadulla.
Mulla ei oikein muita kivikautisia leluja ole säilynyt kuin nuo kaksi nukkea.
En ole varma onko täällä SITÄ talouskoulua enää (vähänpä tiiän).
Sataisi vain ravakasti niin pääsisi kesä tulemaan. Lauhaa pyhäpäivää sinne.

Sussi: Harmi, kun siellä ei ole hyviä kirppiksiä. Ei täälläkään aina ole ollut mutta varmaan lama-aika saa ihmiset kierrättämään enemmän ja uusiakin kirppareita syntyy.

ritva kirjoitti...

Oletpa tehnyt mukavia löytöjä,nukke tytöt niin kauniit,hyvää alkavaa viikkoa:)

Onnesta Unelma kirjoitti...

Ihanat nukke tyttöset ja kivat kirppislöydöt!
Mukavaa alkavaa viikkoa!

Sirokko kirjoitti...

Ajattelin hetken miten hurjasti sinulla täytyy olla kaappeja ja seiniä, kun niin ahkeraan teet löytöjä, sitten muistin että sinullahan on kaksi asuntoakin.Minulla on jo pulaa paikoista näissä vähissäkin tavaroissa..
Nukeista tuli niin puhtoisia ja söpöjä, kelpaa taas uuden sukupolven leikkiä. Meilläkin olisi nukkevarasto, mutta kun on syntynyt vain pieniä automiehiä toistaiseksi.

PikkuBertta kirjoitti...

Täällä vastavierailulla...kiitti kun olet tullut lukijakseeni.Taidanpa itsenikin pistää sinun lukijaksi,niin mielenkiintoisia kuttuja sulla täällä...ja kierrätystä...sitä mie rakastan.

kKivaa viikkoa sulle:)

Lovviisa kirjoitti...

Minullakin muutama nukke vielä ihan toimintakykysenä...Ilosta huhtikuuta:)

Markka kirjoitti...

Ritva: Hyviä löytöjä tällä kertaa. Mukavaa viikkoa sinnekin!

Dahlia: Kiitos samoin! Kiva oli nukkeja tuunata.

Onnesta Unelma: Kiitos, mukavaa viikkoa sinulle myös.

Sirokko: No ei tod ole liikaa tilaa, onneksi on vielä leikkimökki tulossa niin jos tätä leluarsenaalia laittaisi sinne.
Mitenkä ne poikalapset niillä autoilla ja kaikenmaailman pörisijöillä mieluummine leikkivät kuin nukeilla, höh :).

PikkuBertta: Hauska tavata! Kiva kun tulit kurkkaamaan. Kierrätys on elämäntapa. Kivaa viikkoa sinulle myös.

Lovviisa: Minulla ei olekaan muuta kuin nämä kaksi neitiä säilyny nuorekkaana, päinvastoin kuin omistajansa :D. Mukavia kevätpäiviä sinulle.

Aseman laidalla kirjoitti...

Blogissani on sinulle jotain...
-Satu-

Markka kirjoitti...

Satu: Kivvaa!

Hannele/Täyttä Elämää kirjoitti...

Vau mitä löytöjä, sielläpäin näyttää olevan oikeita aarreaittoja! Ihania nuo nuket :)

Irma kirjoitti...

Nukkeneidit ovatkin siellä hyvässä ja hellässä huomassa!;)
Hyviä kirpparilöytöjä!!! Täällä saapi maksaa jos jaksaa esim. tuollaisesta lakanasta enimmillään parikymppiä, hyvä löytö!
Ihanan näkösiä namuja, mulla taitaa olla sitten tänään karkkipäivä vapaapäivän kunniaksi:)
Hyvää viikonloppua!