.

.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Puutarhassa


Pähkinäpensaan alta tupsahti puolikymmentä puutarha-aiheista kysymystä, kiitos!


Saniainen pelkkänä kysymysmerkkinä :)

1. Onko puutarhassasi moderni, tshehovilainen, maalainen, tai englantilainen tunnelma?
Mummonmökkiä ympäröivä puutarha on maalaisista maalaisin. 
 
2. Mitkä kaksi väriä ovat hallitsevinta puutarhassasi? Vihreää ei lasketa.
Keväällä keltainen, koska ison osan pihamaasta valtaavat voikukat ja kevätesikot, 
kesällä kukkapenkeissä kukkivat siniset akileijat, ritarinkannukset, peurankellot ja sinisarjat.
 

3. Kasvatatko yrttejä? Mitä?
Lavassa rehottaa ruohosipulia, persiljaa, tilliä, basilikaa sekä ikkunalla timjamia.
Lipstikkaa ei tarvitse kasvattaa sillä se kasvaa parimetriseksi ilman kasvattamista, ilman lavaa ja ilman ikkunaa.

4. Miten nautit kun et kitke tai kuopi siellä?

Kuljeskelen ympäriinsä ja ihailen kasvun ihmettä.
Viime viikonloppuna ihmettelin kukkien paljoutta viinimarjapensaissa ja
lintujen pesimäpuuhia.

 
5. Mikä on lempipuuhasi puutarhassasi?

Kaikki mikä liittyy kasvatustyöhön on kivaa :)

Näin innokas en sentään ole.
Kuva löytyi Maaseudun Kuvalehdestä vuodelta -57 ja esittää Ruotsin kuningasparia.
Äkkiseltään luulisi kuningattaren pääharrastuksen olevan narsissien kasvattaminen.

9 kommenttia:

Pipsan postit kirjoitti...

Kivaa kun vastasit. Lipstikka minullakin rehottaa ilman apuja.

Markka kirjoitti...

Pipsan postit: *hih* se on ihmekasvi!
Jatkan viestiketjua jossain vaiheessa.

Lovviisa kirjoitti...

Tsehovilainen ois hieno...Omannäkönen kuiteski luultavasti se paras :)

Markka kirjoitti...

Lovviisa: Olen sammaa mieltä!

Tarina kirjoitti...

Koreaa kasvillisuutta jopa kuningattaren päässä.
Kaunista kesäkuuta!

Markka kirjoitti...

Tarina: Kukkaiskruunu :D majesteetilla.

Kaisa Reetta kirjoitti...

Kuningattaren pääharrastus! Ihana :)))

Kauniita keväisiä kuvia puutarhastastasi!

Markka kirjoitti...

Kati: :D:D:D ja kiitos!

Markka kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.