.

.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Markka kohteessa


Hola, eli päevee että pätkähti!


Säästin neljännen kesälomaviikon viime viikolle ja suunnistimme viiden hengen porukalla 
Espanjaan Cala Hondaan. Paikan nimellä ei liene mitään tekemistä kalojen eikä autojen kanssa.
Ihmettelemistä ja lämmintä riitti.


Pistäydyttiin Fuengirolan kirkossa, siellä oli laitettu tuulettimet penkkirivien päähän, jos vaikka sattuisi hiki kirpoamaan otsalle tulisen saarnan aikana tai sitten ihan vaan kuumasta ilmanalasta johtuen.


Kukkaloisto ei ollut varmaan enää parhaimmillaan mutta ihasteltiin kiinanruusujen ja 
ihmeköynnösten kokoa ja kauneutta.



"Anopinjakkaratkin" olivat jalkapallon kokoisia!


Ruoka oli herkullista!
Tapaksia...ja potaatteja aiolilla ja chilillä, nam. 
Kuvassa vain ne potaatit :)


Päiväkahveet.


Me naiset käytiin shoppailemassa sandaaleita.


Mitenkähän tämän nyt ymmärtäis :D ?


Bioparc-eläintarhassa oli mukava tarkkailla eläimiä...


tai siis kuka tarkkaili ketä....


Köysirataretkestä olisi saanut enemmän irti, jos olisi uskaltanut pitää silmiä auki koko ajan. 
Vähän hölläsin sormiani kouristuksen omaisesta otteesta gondolihissin penkin reunasta, jotta sain kuvan kohteesta - tuonne vuorelle sitä sitten lopulta könyttiin ja vielä hengissä *iiiiik*!


Hulppea oli Andalusialainen maisema vuorelta Välimeren suuntaan.


Otettiin myös aurinkovitamiinia talven varalle kuten tämä mangusti.



Viikon jälkeen nousukiidossa kohti kotimaata. 
Heippa Costa del Sol.


Näistä veijareista kannattaisi aina välillä ottaa mallia;
rento meininki - ei päätä eikä häntää :D


Ihania olivat ulkomaan toastit mutta ruisleipä ja lasi maitoa maistui 
niiiin hyvältä taas kotona.

***
Hello!
Last week I had summer holiday and I spent it in Spain in Costa del Sol.
Good food, a lot of sun, exotic animals etc. 
What an amazing race :) 

13 kommenttia:

Tuula kirjoitti...

Kauniit ilmat näkyi olevan joten varmasti onnistunut loma :) En kyllä haluaisi että miniät ja vävy toisi minulle anopinjakkaraa :D Tervetuloa tänne koleaan ja sateeseen ♥

sirkkis kirjoitti...

Ihana kesä vielä sinulla oli. Nyt on hyvä ottaa vastaan kotomaan koleus.

Anonyymi kirjoitti...

Kiva postaus :) Tyttären tyttäres tykkää noista mangusteista, by the way :)

Anonyymi kirjoitti...

t. Anna

Sirokko kirjoitti...

No helpotus, vievät vain englantilaiset rahat ja luottokortit :D
Samat kukkaset näyttävät kukkivan puutarhassani, paitsi anopinjakkaraa ei ole eikä tule.

Irma kirjoitti...

Kaunis postaus. Kävit nautiskelemassa viellä kesäisiä päiviä ja kukkaloistoa.hauska nimitys anopinjakkara, en ole sitää ennen kuullutkaan:)

Tarina kirjoitti...

Teillä on ollut antoisa lomamatka.
Sopivasti kukkasia ja jännitystä.
Tuo käärmekuva on sitten hauska.
Hauskoja päiviä!

ritva kirjoitti...

Teillä on ollut mukava lomamatka:)

Sussi kirjoitti...

aurinkoisen ihana postaus:)

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Kyllä matkkuume alkoi nostaa päätään, kun kuvia katselin...:)

Jaana kirjoitti...

Hauska päivitys, Markka :D!
Kiitos!
Hyviä kuvia :)!

seijastiina kirjoitti...

Upea matkakertomus kuvineen.
On varmasti mukavaa olla matkalla ja lämpimässä mutta kotiinkin on hyvä tulla ja tutut asiat ♥
Hyvää syskyistä viikkoa.

Riitta Sinikka kirjoitti...

♥varmasti kiva ja nautinnollinen loma!