.

.

maanantai 14. heinäkuuta 2008

Viikon luontoääniä



Kolmen viikon mökkilomalla tekee erilaisia kuulohavaintoja kuten esimerkiksi naulojen naputtelua (meidän pihassa), hiomakoneen ulinaa (meidän pihassa) ja moukaroinnin ääntä, joka pingottaa täryalvot ja ikkunalasit äärimmilleen ja pistää kaikki rakenteet vavahtelemaan (naapurissa). Meidän liiterinkattoremontti onnistui hyvin ja naapurin merikontin kunnostus - lue moukarointi - varastotilaksi on vieläkin vaiheessa. Naapurusten puuhastelut olivat siinä mielessä samanlaisia, että molemmat tehtiin korkeammalla kuin 2,5-metrinen kuusiaita, joten näkymä suoraan toisen pihamaalle oli suorastaan loistava.

Lomalla siis sattuu ja tapahtuu, tai ainakin minulle ensin tapahtui ja sitten sattui, sillä vuoleskellessani sireenipuusta ovenkahvaa puukko kimmahti etusormeen - neljä tikkiä. Jäykkäkouristus-kurkkumätä-rokote aiheutti huomattavaa turvotusta pistosaluelle sekä kivun, joka vei yöunet kahdeksi yöksi. Palovamma saunan kiukaan luukusta parani suht nopeasti.

Kuvan sarvijaakko ei liity mitenkään aiheeseen, paitsi että oli suhteellisen äänetön ja paistatteli auringossa sahapukin päällä lautatarhalla.

PS. Miekkonen säästyi isommilta haavereilta kesäpuuhissaan lukuunottamatta varvastossun ja jalkapohjan lävistänyttä naulaa ja putoamista liiterin katolta.

3 kommenttia:

Reeta kirjoitti...

Aika tapaturma-altista mökkeilyä teillä :P

Anonyymi kirjoitti...

No onneksi ette asu siellä ihan ympärivuotisesti, mitä kaikkea ehtisikään sattua.

Markka kirjoitti...

Moira: tekevälle sattuu.
Sirokko: ja onneksi tontillamme ei kasva opuntia-kaktuksia!