.

.

perjantai 3. heinäkuuta 2009

Kun olin pieni



Mummu laittoi hellepäivänä paljuun vettä, siitä tuli minulle uima-allas.

Raparperinlehdistä tehtiin hatut, jotta päähän ei paistaisi.

Illalla lämmitettiin sauna. Veden pumppaamisessa oli kova työ mutta puita oli kiva työntää kiukaan alle - ennen kuin se oli sytytetty, muuten voisi tulla "poppa".

Saunan jälkeen paistettiin grillissä ruokaa ja kolme siiliä tuli vierailulle.

Kun oli jo hämärää, mummu laittoi kamariin petin ja tappoi kaikki itikat ja kärpäset ettei ne häiritsisi yöllä. Sitten äiti luki satukirjaa, kun mummu jo kuorsasi mutta ei minua häirinnyt, paitsi se yksi hyttynen, joka oli jäänyt mummulta huomaamatta.

Aamulla syötiin aamupalaa mutta minulle ei maistunut kuin kananmuna ja appelsiinimehu. Sitten kyllä piti syödä vähän paahtoleipää juustolla ja makkaralla, koska muuten en olisi saanut lakua. Aamupalalla pienestä haarukasta katkesi varsi ja mehu kaatui pitsiliinalle - näin pienenä tyttönä sellaista saattaa sattua.

Päivällä lähdettiin kaupungille. Mummu laittoi meille molemmille vähän huulipunaa.
Äiti meni kauppaan ja me mentiin mummun kanssa kauppahalliin, koska mummu halusi ostaa jotain lihapaistia ja juustoa. Kauppahallin edessä tepasteli lintu, jonka perässä me juostiin vähän matkaa mutta ei saatu kiinni.

Mummu on minun ystävä.

2 kommenttia:

Anna Emilia kirjoitti...

...ja reissun jälkeen: "mummu ja lali -setä kävi täällä eilen valkoisella autolla"

Anonyymi kirjoitti...

Ihania muistoja mummon luota!
;)

-lenkkis-