.

.

lauantai 25. heinäkuuta 2009

Ruokaa omasta päästä



Kasvatin tänä kesänä sekä mökillä että kaupungissa mangoldia. Ostin siemenet keväällä ihan sen takia, että kasvi näytti kauniilta monenvärisine varsineen. Tässä tulos. Mangoldi eli lehtijuurikas on 2-vuotinen kasvi ja sitä käytetään kuulemma pinaatin tapaan.



Pieniä lehtiä on syöty salaatissa mutta näistä jättiläisistä tein kääryleitä.



Täyte:
- 400 g nauta-jauhelihaa
- sipuli
- kasvisliemessä keitettyä puuroriisiä (1 dl)
- munamaitoa 2 dl maitoa + muna + keltuainen
- valkopippuria ja suolaa

Päälle hieman voisulaa, jossa siirappia ja NAM!

200 asteessa n. 1/2 tuntia tai kun ne näyttävät silmämääräisesti kypsiltä ja haarukalla koetellessa täyte on jämähtänyt.

Jos et ole kasvattanut mangoldia, tee kaalista.

Jälkiruoka, persikkatorttu:

- tuoreita persikoita rasiallinen
(joista rasian avattuani huomasin, että osa ei ollut enää ihan tuoreita, siis
vielä käyttökelpoisista äkkiä jotain hyvää)
- lasivuoka (kirpparilta 1 eur)
- murotaikinaa pakastealtaasta
- kermaviiliä purkillinen
- hienoa sokeria
- 2 kananmunaa

Murotaikinapaketissa on 2 levyä, joista yksi riittää pohjaksi. Päälle kuorittuja, viipaloituja persikoita ja kermaviili/sokeri/muna -soosi. 200 astetta ja n.25 min uunin alatasolla tai niin kauan kun reunat ja pohja (vilkaisin välillä) ovat ruskeat.



Huom! Ei se ulkonäkö vaan maku.

4 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Herkullisia kuvia ja reseptejä. Kääryleitä pitää kokeilla!

Markka kirjoitti...

Tina: kannattaa, eivätkä ole työläitä ollenkaan vaikka niin luulisi.

Jenni kirjoitti...

Käsittelitkö niitä mangoldinlehtiä mitenkään? Kaalinlehtiä pitää kait kiehauttaa.

Hirmu hyvältä näyttää!

Markka kirjoitti...

Keitin ensin muutaman minuutin suolavedessä mutta koska ne ovat ohuempia kuin kaalinlehdet,ne menivät hieman liian pehmeiksi. Loput höyrytin pelkästään. Uunissa ne pehmeätkin kuitenkin jotenkin jämäköityi. Maku on hieno, mieto.