.

.

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Nyt kun kesä mennyt on, syksy saapuu

Kesällä sitä miettii jo tulevaa syksyä ja murehtii, jotta mitäköhän sitten kun sataa ja tulee pimeää ja kukat kuihtuu - sitten löytää komeron kätköistä langanjämät ja neulepuikot, sienikorin ja mehumaijan, lukemattomia dekkareita ja kynttilänpätkät.

Kukkapenkin ja lankakorin tuotoksia.


Pihan ja metsän antimia.



Murheellisten uutisten myötä tarkkaavaisuus sienimetsässä on lisääntynyt.



Tuttuja ja turvallisia haapasieniä.



Riviin järjesty!



Lapsenlapsi 2,5 vee aloitti valokuvausharrastuksen - kamerakännykällä.

Omista varpaista on hyvä aloittaa.



Kuvauksen kohde oli hieman liian nopea liikkeissään.



Maailma mummua myöten on hieman kallellaan, mutta tarkasti etsimessä.



Sanomalehdillä tukittu hormi oli mitä mielenkiintoisin kuvauskohde.



Keväällä uutisoidusta ohdakeperhosten joukkovaelluksesta sai mökkipihamme oman osansa, kun seitsemän kappaletta isoja, oransseja perhosia nautti lounasta sireenin kukissa. Ikävä kyllä kuvan liittäminen tähän epäonnistui mutta kuva nokkosperhosesta levähtämässä porraspuulla onnistui.


4 kommenttia:

R kirjoitti...

Kiva päivitys, ihania kuvia :)

Jenni kirjoitti...

E on aikas taitava! Soitti tänään ja kertoi muun muassa piirtäneensä oveen ja lattiaan.

Varaston terassista tuli upee! Milloinkahan taas pääsis Villa Ilonaan?

Markka kirjoitti...

R: varsinkin "valpaat"
Jenni: E osaa kuvallisen ilmaisun eri menetelmin. Ateljé Elinan terassi :)

Anna Emilia kirjoitti...

Mahtava kuvaaja tuo Eppu :D