Tuppisuuna ja suunapäänä

Pieni tyttö katseli karkkihyllyä marketissa, suunnisti sitten päättäväisesti luokseni, ojensi paperinpalaa ja sanoi: "Anteeksi mutta mistähän minä löytäisin tämän." Paperinpalassa luki "KIKKOMAN SOIJA".
Helsingin reissulla minulta kysyttiin tietä yhden kerran (vaikka en itsekään ollut kartalla) ja junassa kysyttiin vaunun numeroa. Supermarketissa kysyttiin haluaisinko kenties muutosta hiuksiini ja muutaman kymmenen metrin päässä pyydettiin ilmaiseen manikyyrin. Luulen että kaksi viimeistä keskustelunpoikasta ei johtunut siitä että minulle on helppo tulla juttelemaan, vaan ihan kaupallisista seikoista - tai sitten näytin siltä, että ulkonäköni on päivityksen tarpeessa. Saksalainen pariskunta tuli kyselemään kauppakeskuksessa yleisen vessan käyttöön liittyvistä asioista ja pieni tyttö kysyi bussipysäkillä "onks seiskavitonen mennyt jo". Hietalahden torilla kirpputorikauppiaan kanssa sukeutui vallan keskustelu vanhoista, täytettävistä tupakansytyttimistä. Kotona maalikylän marketissa eräs mummo pyysi apua neulelankohin liittyvässä asiassa ja toinen aurinkokennolamppujen valinnassa. Kaikki tämä tapahtui yhden viikon aikana. Onko tuntematon suomalainen alkanut puhua toiselle tuntemattomalle suomalaiselle?
Junan ravintolavaunussa oli viisi asiakasta. Jokainen istui omassa pöydässään ja virvokkeiden lomassa katseli ulos ikkunasta, vaikka ulkopuolella vilisi kilometritolkulla kallioleikkausta. Vilinän katseleminen lähietäisyydeltä olisi pistänyt pään pyörälle, ellei se olisi ollut oivallinen keino tarkkailla kanssamatkustajia ikkunan kautta.
Tänään käväisin töistä tullessani pikaisesti kirpparilla. Ulos tullessani tuntematon mies aurinkolaseissaan seisoskeli kadulla ja yhtäkkiä kysäisi "no mitäs neitokaiselle kuuluu". Are you talking to me?????