.

.

lauantai 16. lokakuuta 2010

Jos jokin voi mennä pieleen


No niinpä tietysti, tätä kuvaa en saanut editoitua ja se tuli postimerkin kokoisena tänne. Kuva esittää hyllypaperia.

Tänään oli siivouspäivä uudessa kodissa nimimerkillä "jos jokin voi mennä pieleen, se menee pieleen".

Ikkunat piti pestä mutta mihin jäi avain, jolla ikkunat olisi saanut auki.

Kylpyhuoneen pesin oli mukana paitsi että varsi puuttui.

Mukaan sattuneista pesuaineista mainittakoon ikkunanpesuneste ja klorite, kumpikaan ei hirveän hyvin sovi esimerkiksi vaatekaappien hyllyjen tai keittiökaappien pesuun.

Mukaan otettiin uudet olohuoneen verhot, jotka piti ripustaa pestyihin ikkunoihin mutta
 mukana olevat "verhonipsut" oli tarkoitettu I-kiskolle - huoneistossa oli U-kiskot.

Kattila- ja siivouskomeron hyllyihin piti laitella hyllypaperia. Tietenkin teippi puuttui mutta eipä hätää, maalarinteippirulla sentään löytyi. Sitten huomattin, että siivouskomeron hyllyt ovat noin kolmion muotoisia eli paperoiminen on hieman haasteellisempaa mikä aiheutti sen, että paperoimme ensimmäiset hyllyt väärältä eli alapuolelta.

Muutossa osa tavaroista päätyy roskikseen - osa taas roskiksesta uuteen kotiin. 
Tässä pari löytöä tältä päivältä eli onni onnettomuudessa.

Palikkalaatikko palikoineen, "koosta ise" (viron kieltä luulen)...


... ja tarjoilija-joulupukki, jolta puuttui tarjotin. Sopivan kokoinen lautanen löytyi sentään kaapin kätköistä tähän virkaan. 




Rauhaisaa viikonlopun jatkoa kaikille blogiystäville!


9 kommenttia:

JaanaElina kirjoitti...

Auts,teillä on kyllä mennyt kaikki pieleen siellä.Joskus vaan on sellaisia päiviä,jos näin voi lohduttaa,vaikka taitaa olla aika kulunut ilmaisu.

Onneksi kuitenkin suurin osa pieleen menneistä on korjattavissa ettei ne menneet ihan kokonaan pieleen.(Mää yritän täällä nyt keksiä jotain lohdutusta epätoivon vimmalla.)

Hienot löydöt roskiista.Mä oon ruvennut aina tilaisuuden tullen kurkkii roskiksiin.Ihan roskisdyykkariks oon ruvennut.Isäntää tuntuu vähän hävettävän,mutta ei oo vielä eroa hakenut,joten kai se kestää.
Vitsi,vitsi.

Toivotaan että huominen on parempi.Mukavaa sunnuntaita.

Tarina kirjoitti...

Joskus vaan on sellaisia päiviä jolloin olisi ollut viisainta olla nousematta sängystä aamusella.
Noh, se mikä ei tapa karaisee.
Huomenna uusi päivä ja uudet kujeet.
Rauhaisaa unta!

Markka kirjoitti...

JaanaElina: Ei se mitään, ei enää ota pattiin.
Dyykkaus on hauskaa..muka laittaa roskia menemään, vaikka kurkkiikin uusia *hih*. Isäntä muuten tottuu ja alkaa kiinnostumaan, vaatii vähän näyttöä tietenkin :D.

Tarina: Niinpä, vastusti tänään niin perskutisti tää homma mutta kyllä tää tästä. Öitä!

seijastiina kirjoitti...

Kivoja löytöjä.
Maalarin teippi on oiva apu.
Kaunista hyllypaperia, minunkin pitäs vaihtaa uudet kun tästä kuntoutus jollonkin.

Mukavia askareita ja sunnuntaita ♥

Markka kirjoitti...

Seijastiina: Kiitos, askareet jatkuvat tänään uudella onnella ja innolla.
Samoin sinne aurinkoista pyhäpäivää.

Irma kirjoitti...

Kylläpäs olikin teillä hankaluuksia! Joskus on sellaisia vastoinkäymis- päiviä että tuntuu että ois pitäny jäädä vaan aamulla sänkyyn peiton alle ;) Semmonen päivä kun tulee, lohduttaudun sillä että huomenna on parempi ja yleensä onkin ;)

Kivoja löytöjä olet tehnyt! Viron (Eesti?) kieli on sitten hauskan kuulosta. Ostin Tallinnasta 20- vuotis hääpäivälahjaksi taulun jossa on tanssiva pariskunta ja vieressä lukee KOOS OLLA, tarkoittaa ollaan yhdessä.
Täällä paistaa aurinko, joten aurinkoista sunnuntain jatkoa !

sylvi kirjoitti...

Hyvä kun osaat ottaa oikein nuo vastoinkäymiset.
Paremmalla onnella voit jatkaa.
Lepää tämä pyhäpäivä niin, huomenna kaikki sujuu paremmin.
Hyvää pyhää sinulle!

Markka kirjoitti...

Irma: Niin vastusti kovin eilen joka asia.
Eesti on hauska kieli, sietä vois olla helppo oppia...ehkä.
Aurinkoinen päivä ollut täälläkin ja kummallinen maisema, puissa keltaiset lehdet (ja lehtikuusessa neulaset) mutta lumi maassa.
Kiitos samoin.

Markka kirjoitti...

Sylvi: Aivan, ensi viikolla uusi yritys.
Hyvää pyhäpäivää sinullekin.