.

.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Lunta tupaan, ainakin melkein


Tammikuun 1. päivä vuonna 2011.

Ajaa hurautettiin kuitenkin kaupungista mökille, vaikka ei ollut alunperin aikomus. Piha oli yhtä tasaista lumipeltoa.  Ajoin oikein vauhdilla tieltä pihaan silmät puoliummessa ja toivoin, että saisin auton kokonaan portin sisäpuolelle pois tieltä ja siihen se tössähtikin nätisti tuvan kupeeseen pehmeään lumeen.

Takkaan laitettiin tuli aivan ensimmäiseksi ja sitten oli tartuttava lumikolan ja lapion varteen.
Kyllä siinä selät höyrysivät ja saatiin raitista ilmaa ja liikuntaa. Huhkiminen tekikin tosi hyvää päätetyöskentelystä ja  neulomisesta jumittuneille hartioilleni.

Sitten ajoi ystävällinen lumimies pihaan.


Tähän rakennukseen on ainakin kattorakenteiden lujuuslaskelmat tehty oikein.


Tämä taas ei ole minusta mitenkään mahdollista.


Ryhmä rämällä on uusi hattu, tulee jotenkin paavi mieleen :)


Kun pumppukaivo oli kaivettu esiin saatiin vedet saunalle.


Sauna lämpiää.


Saunan lämmitessä käytiin viemässä kierrätyspisteeseen pelti- ja lasipurkkeja, sekä löytämässä lasinkeräyksestä nämä ihanat Ilves-tölkit. Onneksi olivat säilyneet ehjinä. Tänään pitääkin käydä vielä etsimässä metallinkeräyksestä kansia näihin.



Tänään täydennetään lintujen ruokinta-automaatit, taas. Tinteistä on tullut melko ronkeleita ruuan suhteen, nakkelevat kauranjyvät maahan ja poimivat pähkinät parempiin nokkiinsa.
Onneksi vihervarpuset ja urpiaiset korjaavat jyvät lumen pinnalta, niin ja myyrät varmaan sieltä alta.



Suloista sunnuntaita ja puhtaan valkeaa pyhäpäivää toivotan kaikille teille, jotka piipahdatte täällä mummonmökin pihapiirin tunnelmissa.

17 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Ohoo mitkä kinokset! Ja mitä löytöjä taas! Etsipäs mulle imuri ja sinimoppi ensi viikon lopuksi, siellä ne ekopisteellä odottavat ottajaa kuitenkin;) Ihme sampo, tuo teidän romunkeräyksenne.

Reeta kirjoitti...

Wau, teidän kierrätyspiste onkin oikee aarreaitta! Miten joku on raaskinut nuo purkit heittää?! Sieltähän on löytyny jo vaikka mitä...

JaanaElina kirjoitti...

Onpas upeita lumikuvia.Teillä on siellä yhtä paljon satannu kuin meilläkin.

Noista lumitöistä saa kyllä kunnon aikaan reippailua ulkona.

Upeat purkit löysit.Mullakin on tapana kurkkia kaikki säiliöt kun käyn mökin roskapaikalla.Sieltä tekee löytöjä.

En tiedä oonko jo toivotellut,mutta kaikkea hyvää uudelle vuodelle.

seijastiina kirjoitti...

Lunta on mummonmökinkin pihapiirissä kunnolla, kaunista ♥
Kunnon purkkeja nuo ilves lasipurkit.

Kivasti on lintuja aterialla, on hyvä että muistat niitä, ankara pakkanen koettelee niitä.

Oikein hyvää alkanutta vuotta ♥

Sirokko kirjoitti...

Minäkin ihmettelen mitä kaikkea ihmiset heittävät ylijäämänä pois, kierrätyspisteet on mielenkiintoisempia paikkoja kuin kaupat.
Mahtavan upeita lumikerrostumia!

Markka kirjoitti...

Jenni: Nii-in ja on vasta tammikuu. Moottorisahasta lähtien sieltä löytyy kelpo tavaraa. Toisen romu on toisen aarre.

Reeta: Eikö olekin. Melkein joka viikko jotain kivvaa sieltä löytyy.

JaanaElina: Lunta on enemmän kuin viime vuonna tähän aikaan ja koko ajan tullee lissää.
Dyykatessa ruukaan tarkistaa, että kukaan ei nää kun kerään tavaraa koriin joskus enemmän kuin vien.
Kaikkea hyvää teillekin alkavalle vuodelle.

Seijastiina: Aika kuluu hupasesti lintuja seuratessa. Mistäköhän ne ruokansa löytäisi ellei ihmiset ruokkisi, niillä kun ei ole lumilapioita eikä marketteja.
Iloa sinulle alkaneeseen vuoteen.

Markka kirjoitti...

Sirokko: Hienoja luonnon lumitaideteoksia, toisaalla ne on tehty hiekasta :)
Miten paljon esimerkiksi kaatopaikalle päätyy käyttökelpoista tavaraa.

Irma kirjoitti...

Onpa hauskoja lumisia taideteoksia ja muutenkin kauniita talvisia kuvia!

Mistähän minä löytäsin tommosen aarrepisteen ;), hienot purkit oot löytäny!

Olen varmaan jo hyvää uutta vuotta toivottanut mutta ei kai se pahaakaan tee jos vieläkin toivotan hyvää uutta vuotta!

sylvi kirjoitti...

No on teilläkin siellä kaunista.
Hienot lumitaiteet.
Kyllä hartiat taisivat aueta lumenluonnissa.
Ihanaa alkanutta vuotta sinne teille Markka

ritva kirjoitti...

Ompa teilläkin aikamoiset lumikinokset,sitä taitaariitää joka paikkaa,oikein hyvää alkanutta vuotta 2011.

Laura kirjoitti...

Upeita lumisia kuvia ja kauniit purkkilöydöt :)

Lovviisa kirjoitti...

Kyllä on siellä mahottomasti lunta...Täälläkin jonkin verran sattoi tännään, mutta kaukana tuosta. Miesväki niin oottaa syviä lumia että pääsis kelkkaileen. Kivvaa loppiaisviikkoa:)

Draffin Bears kirjoitti...

Hi Markka,

All the beautiful snow pictures are so gorgeous.
Stay warm and I hope that you are having a great week.
Happy New Year

Hugs
Carolyn

Markka kirjoitti...

Irma: Huomasin, että kaikki ulkokuvat ovat sinertäviä, ei tuo keskipäivän valo ole vielä kovin kirkas.
Aarrepiste on meillä ihan nurkan takana.
Onnellista uutta vuotta!

Sylvi: Eikö olekin jänniä lumitötsiä :) Kohta koko mökki on lumen peitossa.
Kiitos, samoin teille oikein hyvää uutta vuotta!

Ritva: Ja on vasta tammikuu, mitenkähän paljon sitä vielä tuleekaan.
Onnellista uutta vuotta sinne!

Laura: Olin itsekin kuin lumiukko, kun rämmin kinoksissa kameran kanssa.

Lovviisa: Sitä tuli nyt kerralla komiat kinokset. Mulle ois jo ihan sopimoilleen mutta tuskinpa se tuohon vielä jää.

Carolyn: Thank you. We had a lot to do with those snowmountains :)

Sussi kirjoitti...

Hienot purkit löysit!

Tuttu juttu tuo tinttien kronklaaminen. Kaurassa on vähemmän energiaa kuin pähkinöissä, olisikohan siinä selitys. Mutta onneksi kelpaa muille pikkulinnuille:)

Irene kirjoitti...

Kauniin sinisiä lumikuvia. Varmasti sauna maistui kun sinne asti pääsitte lumi- ja lämmityshommien päätteeksi!
Runsaasti teillä on lintuja talviruokinnassa.

Markka kirjoitti...

Sussi: Kyllähän sitä itsekin söisi mieluummin pähkinöitä kuin kauranjyviä. Talitinteille pitäs laittaa ihan talia.

Irene: Keskipäivän valo on niin vähäinen, että siniseltä näyttää luonto. Kuvissa sen huomaa.
Kyllä sauna teki terää urakan päälle.
Paljon menee jyviä lintusille mutta niitä on ihan kiva seurata.