.

.

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Kotista ja mökkeilyä


Männä viikolla satoi ja paistoi. Lunta tuli ja kohta se jo suli pois. Esimerkiksi juuri sinä päivänä tuli lunta vaakasuoraan, kun olin laittanut aamulla matot parvekkeelle tuulettumaan. Soitin töistä Miekkoselle, että käyn kaupassa ennen kuin tulen kotiin ja aloitetaan siivous. Miekkonen siihen että "ei kiirettä, etsiskelen täällä parvekkeella mattoja lumikinoksen alta" *huoh*.


Järjestelin kaikki villalangat "kesäteloilleen" suureen Clas Olsonin -kassiin - tiedättehän sen,  johon mahtuu esimerkiksi pieni moposkootteri - ja piilotin komeron perälle. Samalla kaivoin puuvillalankavarastoni esille ja löysin jalkapallon kokoisen kerän valkoista puuvillalankaa.
Siitä virkkaan isoäidin neliöitä niin paljon kuin tulee, en tosin tiedä mihin niitä käytän mutta siihen mennessä, kun kaikki lanka on virkattu varmaankin sekin on selvinnyt.


Tyttären perhe kävi viikolla moikkaamassa. Vävyllä oli tuliaisina anopinkieli, hih. Aikas terävä ja viisihaarainen. Aivan uusi tuttavuus minulle.


Poikanen oli oppinut kävelemään ja harjoitti liikuntamuotoa myös mummolassa - ehkä noin kilometrin verran.


Eilen ajaa hurautettiin mökille. Ei olleet lumet täältäkään hävinneet minnekään, vähän mataloituneet olivat kinokset...ehkä.


Pihaan oli ilmestynyt iloinen mörkö.


Poimin räystäältä kukkia vaasiin, muistuttavat jotenkin sitä keihäsanopinkieltä.


Piti vielä laittaa kuva Bellasta ja Brigitestä, jotka kaivoin esiin saunakamarin lelukopasta.
Meinaan hieman tuunata vanhoja nukkejani, jotka muuttavat uuteen leikkimökkiin ensi kesänä. Siitä sitten lisää tuonnempana.


Ny perkolaattori rutisee keittiössä ja Miekkonen kamarissa. Kohta pitää koppeutua kirpparille, eipä ole tullut vähään aikaan käytyäkään täällä mökkipaikkakunnan kirppiksellä. Saattaapi seuraava bloggaus käsitelläkin sitä aihetta jos jotain kivaa löytyy.


Ei muuta kuin leppoisaa viikonvaihdetta teille kaikille <3


(We have got more snow and more sun last week.
My daughter´s family visited us and they brought me a very exotic plant. Grandchild has learned to walk. He walked almost one kilometer thet evening :).
Yesterday we drived to our gottage. Here is a lot of snow too, see the picture.
I found two old dolls here. I have got them nearly 50 years ago. I´m going to fix them up.
Have a nice weekend!)

23 kommenttia:

Aseman laidalla kirjoitti...

Ihana mummutettava! Kyllä ne tosiaan jaksaa kävellä maileja ;D Mörkö melko veikeä ;D
Mekin valmitaudutaan kirpparikierrokselle *viikon kohokohtaan* ...

Lämmin kiitos vielä kerran tossuista !! Ne ovat aivan ihanat!

Satu

Markka kirjoitti...

Aseman laidalla: Aivan, mahtaa olla pikku jalat kipeinä. Ollos hyvä, kiva kun sain tehdä niitä :)!

Anja kirjoitti...

Ihanan utuinen kuva pikkuisesta :) Ja kaikkea muutakin ihanaa täällä taas. Nukeista tulee varmastsi kauniita kunhan olet ne käsitellyt. Isoäidinneliöt on nyt suosittuja, minullakin jo vino pino peitettä varten, projekti jatkuu varmasti pitkälle kesään... Pihan mörkö on sulavaa sorttia :) Hyvää viikonloppua!

Draffin Bears kirjoitti...

Your photos are beautiful and how sweet and clever your grandchild is having started walking.
I love your old dolls and I have some of probable the same vintage, one is a walkie talkie.
The grape hyacinth flowers are pretty.

Happy weekend
Hugs
Carolyn

Jenni kirjoitti...

Mun vauva! Käveleepi. Kumma-ukko.

Sirkku kirjoitti...

Heippa,
ilahduin kovasti tuosta tossu-ohjeesta: onnistuu taatusti ihan pöllöpääkutojaltakin.Ja täytyy vinkata ohje äidillekin, joka ei jaksa enää pitkiä ompeluksia.
(Mulle on tullu joku moka, kun luulin jo aikaa sitten laittaneeni blogisi "listoilleni" ja eihän sieltä mitään löytynyt. Nyt on asia korjattu ja pääsen nauttimaan tunnelmistasi aina tuoreeltaan.)
Oikein iloisenaurinkoista elämänjatkoa Sinulle!

tuksu kirjoitti...

Aivan Ihanat nuket!!! Raaskiiko noita edes leikkimökkiin laittaa :). Nuo Mummun Nuppuset, kun ovat hiukan kovakätisiä leikkijöitä :)
Oikein mukavaa viikonloppua sinne
tuksu

Jaana kirjoitti...

Mukavaa viikonloppua sinullekin, Markka!
Sun kuvia on aina kiva tulla katselemaan :).

Riitta kirjoitti...

Voi kun sitä aikuisenakin jaksaisi iloita tosta kävelytidosta yhtä innolla ;D
Ihanat nuo nuket, ovatko säilyneet lapsuudestasi vai ovatko kirppislöytöjä?

Tuula kirjoitti...

Ihanat nuket, ymmärsin että ne ovat sinun vanhat, tulee ihanat kun niitä käsittelet, mitä se sitten tarkoittaakin :D
Ihania nuo taapertajat, meillä oli yökylässä mökillä 2,5v taapertaja ja kyllä jaksoi mennä yllättävän pitkän matkan :)
Hauska tuo vävyn tuliainen ♥

Markka kirjoitti...

Anja: Kiitos. Ostin tänään käsityölehden, jossa aikas monta ohjetta ja ideaa isoäidinneliöille. Nuket saavat uudet vaatteet ja ehostuksen :).
Kiitos samoin.

Draffin Bears: Thank you Carolyn. When I was child, I hoped walky talky too, I never got it. Hugs!

Jenni: Juu, taitava vauva!

Sirkku: Kiva kun ohje kiertää, se on tosi helppo :). Ja kiva kun täällä höpöinäblogissa viihdytään. Ihanata viikonlopun jatkoa sinne, vaikkakin nyt tulee taas lunta taivaan täydeltä täällä Savon kolkalla.

Dahlia: Täällä ollan melkein kuin iglussa :D. Hellyttävän vaappuvaa menoa pikkuisella. Kivaa viikonlopun jatkoa sinulle.

Tuksu: Joo, pitää miettiä mihin tuunatut nuket laitan. Onneksi ne eivät ole kovin haavoittuvaa sorttia räpelökourien käsittelyssäkään. Leppoisata lauantai-iltaa teille!

Jaana: Kiitos ja kiva kun käyt moikkaamassa :)!

Kirsikka... kirjoitti...

Ihania kukkasia ulkovaasissa!!<3

Isoäidin neliöt ovat ihania, ja valkoinen lanka aina poppis..kerrohan kun saat valmiiksi mitä kivaa keksit.

Iloa viikonloppuusi!

Liisa kirjoitti...

Voi mahoton miten ihana pikku taapertaja siellä mummolla on ja mennä viilettää jo omilla jaloilla,siinä onkin mummolla perässä pysyminen:)

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Mukava postaus!
Ihana pikku-mies, matkalla maailmaa vallloittamaan..:D

Lovviisa kirjoitti...

Teillä siellä mukavia touhuiluja ! Lepposata löörtaaki-iltaa:)

Kaisa Reetta kirjoitti...

Mukavat jutut ja kuvat saivat hymyn huulille..kiitos :)

Leppoisaa viikonvaihteen jatkoa!

seijastiina kirjoitti...

Söpö lapsi, ei muuta kuin vohveleita paistamaan :)

On lunta seilläkin mökillä, minä upposin kainaloita myöten hankeen kun käytiin viime viikolla mökin luona.Mutta kuukauden päästä pitäs jo päästä sisällekin asti ja yöksi.

Kivannäköinen tuo anopinkieli asetelma, ovat vielä kovin pieniä, minulla on 2 suurta, pitkää *kieltä* aika helppoja hoitaa on.

Ihanat nuket ♥

Mukavia touhuja sinulla siellä.
Iloista sunnuntaita
t
seijastiina

Sussi kirjoitti...

Kivoja kuvia!

Upea tuo jääanopinkieli, itse kasvi on muuten vehreä ja kestävä kasvi, minulla on ollut yksi jo vuosia. Muut kukat kuihtuvat ja kuolevat, mutta ei anopinkieli.

Hyvää sunnuntaita!

sylvi kirjoitti...

Mukava postaus täällä.
siitä se elämän valtaminen alkaa, pienillä askelilla.
Ihanat ensiaskeleet.
Nuket uuteen asuun, tulee kyllä käsittelyssäsi kauniiksi.

Kauniin kukka-asetelman sait.
Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

Tarina kirjoitti...

Jep, tuota hyvin teräväkielistä anoppia minäkin kukkakaupassa pyörittelin käsissäni, mutta vielä jäi kauppaan.
Jo vain hauska mörkö on astellut teidän pihaan ja taisi kohteliaana vieraana tuoda kukkasiakin.
Pikkumies astelee upeasti.
Mainiota alkanutta viikkoa!

Tuula kirjoitti...

Heips Markka, käy kurkkaamassa blogiini. Sinua odottaa haaste :)

Taina kirjoitti...

Piikikäs näyttää olevan anoppi vielä,mulla on jo valtavan iso tuo anopinkieli,monihaarainen,kaunista!
Täällä on lumi jo pienentynyt kummasti,hangenpinta on laskenu huimasti,paitti joissain paikoin on vielä korkeita penkkojakin:D
Iloista kevään odotusta sinulle

Roheliina kirjoitti...

Ihana blogi, Piti tulla kurkkimaan kuka Blogiini oli löytänyt... Aivan ihania otuksia sinulla... Isoäidin neliöitä täälläkin pakerrellaan...

Meilläkin ihastellaan ensi askelia, elämän tärkeitä hetkiä...

Aurinkoista kevättä... Tulen toistekin kurkkimaan...

Roheliina
Roheliina