Kalastaminen on kivaa. Tänä kesänä on tähän mennessä tullut käytyä tasan yhden kerran kalassa - saalis kaksi kuhaa, uistelemalla. Kalareissujen vähyyten on vaikuttanut huomattavasi se, että vene varastettiin viime kesänä. Jos joku tekee havainnon vihreästä, vanhasta lasikuituveneestä, jossa on räikeänsiniset airot ja joka on halki toisen hankaimen kohdalta, se on luultavimmin minun. Voroilla ei näköjään nykyään ole kovin korkeat vaatimukset.
Lapsena kierrettiin mutapohjalampea tuntitolkulla ja saatiin mato-ongella kymmenittäin isoja punasilmäsärkiä. Ne ei kelvanneet muille kuin naapurin kissalle.
Kesäyönä muutamana jokunen vuosi takaperin olin yksin kalassa. Kello huiteli jo reippaasti yli puolen yön kun suuntasin veneen keulan kohti laituria ilman sintin sinttiä. Sitten heitin uistimen vielä kerran matalaan rantaveteen kun nappasi. Vapa katkesi siinä rytäkässä mutta siima ei. Siimasta vetämällä vonkale lipui lopulta veneen viereen ja ei kun haavia etsimään. Haavi oli vaan lötköttänyt uistinkokoelmani päällä veneen pohjalla ja samalla kun hauki nousi ylös puolenkymmentä uistinta meni alas. Niin että jos laskee menetettyjen uistinten hinnan ja kalan kilohinnan jää reippaasti häviölle...mutta vapa meni onneksi takuuseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti