.

.

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Roskisdyykkausta



Muistan, kun olin pieni ja vein isän kanssa kaatopaikalle roinaa. Seisoin maassa lojuvan oven päällä ja pelkäsin rottia. Suhteeni rottiin on sittemmin muuttunut täysin tyttären lemmikin myötä mutta se on toinen juttu. Siinä seisoskellessani ja isää odotellessani silmäni osuivat pärekoriin. Korissa oli koulukirjoja, kaksi täyttä postimerkkikansiota ja korin vieressä puhdas, kolme metriä pitkä, tomikas-kuvioinen matto rullalla. Kori ja matto kulkivat mukanamme yli kymmenen vuotta ja postimerkkikansiot ovat edelleen tallessa.
Toissapäivänä veimme Miekkosen kanssa pelti- ja lasipurkkeja kierrätyspisteeseen ja kuvassa tulos, palatessa mukana oli enemmän tavaraa kuin mennessä :)
Vaaleanturkoosin purkin pohjassa lukee Vilén Finnware, isoin on venäläinen teepurkki ja oranssin tunnistaa kaikki. Käsipainot ovat hieman liian painavat minulle mutta Miekkonen oli mielissään ja moottorisaha
on pientä viritystä vaille soiva peli. Samasta "roskiksesta" löytyi taannoin kaksi kolmen litran kattilaa, ja alimmassa kuvassa näkyvät "Tofee"- ja pikkukukallinen, kantikas purkki sekä viinikarahvi.


Kesäloman ensimmäisenä päivänä heräsin jo 7:10 ja aloin tyhjentämään verstasrakennusta remonttia varten. Ehdin jo maalaamaan ikkunan pielet. Sieluni silmillä nään jo seinillä hyllyjä, joilla komeilee peltipurkki poikineen, 30 neliön mökkiin kun ei kovin paljon purkkihyllyjä mahdu.



Tänä aamuna venytin vasiten ylösnousemista peräti puoli yhdeksään, juon kolmatta mukillista kahvia ja nyt lähden kohta maalaamaan ikkunanpielet toiseen kertaan, ihan vähän vaan remonttia tiedossa tänään.

Ps. kaupunkikodin taloyhtiön roskiksesta pelastin Singer-merkkisen ompelukoneen sähköllä.

5 kommenttia:

Norppa kirjoitti...

Valtavan hienoja löytöjä!

Reeta kirjoitti...

Ei oo todellista, miten joku ees voi heittää _noin mahtavat peltipurkit_ roskikseen! Ei tajuu! Aarteita. Voitkin blogata joskus sun suhteesta Haisuliin ;)

Markka kirjoitti...

Norppa,Noora ja Reeta: toisen roskis on toisen keräilytaivas :)

Anonyymi kirjoitti...

Hesassakin voi "dyykata": Epun kummi bongasi Lauttasaaresta roskalavalta vanhan tuolin ja nappasi mukaansa kun oltiin kävelyllä :)

Eikä kuulemma ollu ensimmäinen kerta..

A

Markka kirjoitti...

A: tulenkin sitten Hesan suuntaan seuraavan kerran autolla!