.

.

perjantai 9. heinäkuuta 2010

Paista päivä, helli helle



Viimeistä (kolmesta) kesälomaviikkoa vietetty hikoillen, osan aikaa kesälomavieraitten kanssa. Mummutettava nautti vedessä lääräämisestä.




Kasvilava pukkaa kehäkukkaa, sipulia, tilliä, salaattia ja persiljaa. Kastella saa urakalla.


Paukkupalsami on salakavalasti levittäytynyt tontin reunamille.


Eikä mikään kasvupaikka tälle sitkeälle sissille ole mahdoton.


Tuntematon mieshenkilö väsähti autoonsa mökkitielle kahdeksi tunniksi +30 asteen helteessä. Pärryyttelin ruohonleikkurillakin vierestä eikä elon merkkiäkään näkyvissä. Lopulta oli pakko soittaa hätäkeskukseen. Itse en uskaltanut mennä kyselemään mikä miehellä on hätänä, sitä kun ei tähän maailman aikaan tiedä missä joutuu esimerkiksi ammutuksi. Poliisit tulivat reilun tunnin päästä, kun mies oli jo herännyt ja lähtenyt ajelemaan. Annoin heille rekkarinumeron.


Grillaus ei ole hirveesti kiinnostanut, sen sijaan kevyet kasviskeitot näillä helteillä maistuvat, tänään taas kualjkeittoo :). Eikä saunaakaan ole tullut lämmitettyä, onhan tätä saunaa aamusta iltaan tässä.
Tänä aamuna putkahti maamuna (huom. riimi) luulin ensin golf-palloksi.


Omppupuissa on omppuja.


Hyvää viikonloppua ja nauttikaa lämmöstä, tätä sitä sitten pakkasilla muistellaan, vaikka onkin välillä tukalaa.


Ei kommentteja: