.

.

perjantai 27. elokuuta 2010

Lomaviikko loppuu


Lomaviikko on lopussa. Lomavieraat, kaksi tytärtä ja yksi Poikanen, palanneet omiin pesiinsä.
Mummu sai potkua kaivaa kutimen esiin - kaulahuivi Poikaselle puikoissa.



*ai seuraavaksi kirpparille vai mummu*?


Kaikki kahden kaupungin kirpparit piti tietenkin koluta läpi. Maalikylästä löytyi uusi kirppari, jonka ovessa luki "kirppari on auki silloin kun ovi on auki"...oli.
Poronsarvet ja käärmekaktus sieltä, yhteensä 7 eur. Melko kallista mutta olin etsinyt kohtuuhintaisia poronsarvia jo kotvan.
Kolme-osainen peltilaatikko toiselta kirpparilta, 2,50. Lasten tarrojen irrottaminen kannesta vaati melkein itkua ja hammastenkiristystä.



Peltipannu 1 eur.



Paikallisesta käsityöliikkeestä löytyi kahvisäkki, aito sellainen 5 eur. Vakuutuin aitoudesta, kun säkistä vierähti vihreä kahvinpapu myymälän lattialle. Nyt kun vielä keksisi mitä sillä tekisi, kun tuo kahvikaan ei kasva täällä.


Vieraiden lähdettyä tulee aina haikea olo. Lääkkeeksi syyspuuhia puutarhassa, esimerkiksi pelargonioiden siirtelyä kuistille ja VIELÄKIN vihreiden tomaattien siirtelyä laatikon pimentoon punastelemaan.


Myös chilit piti pelastaa kylmältä, pitiköhän näidenkin olla punaisia...hmmm?


Lopuksi yhdyn äskeiseen Suomi-Ruotsi maaottelun selostajan kommenttiin moukarinheitossa "loistava veto" mutta puhun meidän takasta. Grillikausi on päättymässä ja takkatulikausi alkamassa. Vaihtelu virkistää.


Näkyy saunan piipustakin tupruavan savua, siis sinne.

12 kommenttia:

seijastiina kirjoitti...

Ihanasti sanottu, poikanen :)
Juu, ompa upea takka, meillä ei täällä mökillä noin loistokas ihan, mutta hyvin makkarat paistaa, juuri nyt.
Mukavaa viikonloppua :D

Markka kirjoitti...

seijastiina: Meitä on kaksi sisarusta ja meillä on yhteensä 7 tytärtä, minulla on kolme niistä, joista yhdellä on yksi tytär ja yhdellä yksi Poikanen :D
Kiitos samoin!

JaanaElina kirjoitti...

Harmi kun loma menee niin nopeasti.
Meilläkin on täällä tytär parasta aikaa käymassä koiransa kanssa.Mukavaa kun talossa on vähän elämää ja ääntä.
Huomenna taas hiljenee,kyllähän se aina tuntuu haikeelta.
Mukavia ostoja kirppareilta.Minun kotonani oli poronsarvet,kun äiti oli lapista kotoisin,mihinkähän lie joutuivat.
Sinulla onkin oikean kokoinen puutarha,kun mukavasti satoakin saa.Tämä toteamus tuli siltä,jolla ei ole kuin pläntti hernettä ja salaattia,mutta olis kiva jos olisi enemmän.Ensi kesänä ehkä sitten.

Mutta nyt on mentävä nukkumaan.
Viikonloppuja sinne.

Markka kirjoitti...

JaanaElina: Ei voi tulla kylään uudestaan ellei lähde välillä pois, lohdutan itseäni.

Maalaan poronsarvet ehkä valkoiseksi..

Puutarha on iso, mutta enimmkseen kaikenlaisilla marjapensailla. Maa on kovaa, jotta dynamiitilla saa kuopan kaivaa :) mutta omiksi tarpeiksi vihanneksia tulee sopivasti. Osin laatikoissa ja lavassa viljelen. Haaveilen kasvihuoneesta.

Viikonloppuja.

Tarina kirjoitti...

Laita tomaattien päälle tuorekelmua ilmavasti niin punastuvat sen alla pikkuhiljaa.
Paahtamaton kahvinpapu voi lähteä kasvuun kukkapurkissa ellei ole liian vanha itääkseen. Eipä kokeilu maksa vaivaa, jos sen tökkäsee multaan samalla tyylillä kuin kakarana tökittiin appelsiinin siemeniä.
Lupsakkata lauantaita!

Markka kirjoitti...

Tarina: Voi elämän kevät, se kahvinpapu jäi tietysti sinne kauppaan.
Sitruuna kasvaa jo ikkunalla :)
Kiitos vinkistä, lähden heti laittamaan muovia tomaattien päälle.
Lupsakkata lauantaita sinnekin!

Liisa kirjoitti...

Kiva kun kävit vierailulla blogissani, näin minäkin löysin oikein kivan markka-ajan täältä. Tuo kahvisäkki on ihana!! Tulen uudelleen.

Markka kirjoitti...

Liisa:Kiva kun tulit vierailulle! Paljon samoista jutuista tykätään molemmat :)

seijastiina kirjoitti...

Pitääköhän minunkin ottaa tomaatit kypsymään sisälle jo, on kovin viileetä jo yöllä.
Kaupassa on muuten keltaisia ja punaisia chilejä, taidan ostaa kaupunki asunnon koristeeksi.
Kyllä ovat kauniita nuo sinun kuvasi :)
Mukavaa lauantai iltaa.

Markka kirjoitti...

seijastiina:Nostin tomaatit saunakamarin lämpöön yöhalloja pakoon, jospa kohta alkaisivat punastua.
Mukavaa lauantai-iltaa sinnekin.

sylvi kirjoitti...

Kauniita kuvia sinulla.
Jokos teillä on niin kylmät yöt että täytyy ottaa tomaatit sisälle?
Eron hetket on aina hankalia.
Meillä lapset asuvat niin lähellä että näemme heitä usein.
Mukavaa viikonloppua sinulle!

Markka kirjoitti...

Sylvi: Kiitos! Olemme ihan tumpeloita tomaatinviljelijöitä ja koska tomaattimme ovat aina vain raakoja, luimme kirjasta ja netistä, että ne tarvitsevat kompostimullan, joka lämmittää juuria. Yöllä on alle 10 astetta, joten nostimme ne sisälle ja lisäsimme astioihin kompostimultaa.

Kolme tytärtäni asuvat kaikki noin 300 km:n päässä ja jokainen vielä eri paikkakunnalla.

Leppoisaa pyhäpäivää sinulle!