.

.

torstai 5. kesäkuuta 2008

Lohikäärme


Korkealla vuorella oli linna kuninkaan,
jota lohikäärme vartioi vallihaudassaan.

Ja lohikäärmeellä tuolla oli päätä seitsemän
ja jokaisesta suusta nähtiin tulta iskevän.

Ei ilman kuninkaan lupaa se sisään päästänyt
eikä kukaan huomaamatta ulos lähtenyt.

Laavaa tulivuoresta se mielellänsä söi
ja kaikki seitsemän suuta sen aina kipinöi.

Kerran linnan muurille mies nuori ratsasti,
liekö ollut prinssi vai uljas ritari.

Hänellä oli mielessään kaunis prinsessa,
jota hän paljon rakasti ja tahtoi kosia.

Vuoren rinnettä noustessaan hän oivan keinon keksi,
kuinka suuri lohikäärme saatiin hiljaiseksi.

Seitsemän laavaämpäriä täytettiinkin vedellä
ja seitsemän rotevaa miestä kantoivat niitä edellä.

Vallihaudan reunamalle ämpärit kannettiin
ja kaikkien päiden niistä juoda annettiin.

Eikä enää tulta syössyt lohikäärmeen suista,
vain höyry nousi kielistä ja leveistä leukaluista.

Siitä lähtien peto muistutti enemmän lauhkeaa lammasta,
eipä enää kolottanut kurkkua eikä hammasta.

Ja seuraavana päivänä jo häitä tanssittiin -
arvannetko ketkä silloin menivät naimisiin.

3 kommenttia:

sirokko kirjoitti...

Ihania runotarinoita sinulla!
Ja mistä tuo kuva on, söpö lohikäärme, sormissa alkoi jo syyhytä...

elisa kirjoitti...

Etköhän rykäise runokirjan ja vielä kun kuvitat sen, niin se on siinä? :)

Markka kirjoitti...

Sirokko, kiitos. Lohis on julisteesta :)

Elisa, pöytälaatikko tyhjäksi ja kansiin, kuvituksen kanssa. Onpa käynyt joskus mielessä...