.

.

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Pii pii pikkunen lintu


Talitintit kusakehtivat isolla joukolla pihassa ja ikkunalaudalla siihen malliin jotta siemenet ja talipallot esiin ja heti. No eikö siihen sitten välittömästi ruokinta-automaatin "pystytyksen" jälkeen tälläytynyt myös käpytikka (jota miekkonen väitti palokärjeksi) ja harakka. Viime talvena osa talipalloista katosi mystisesti kokonaisina, nykyään ne sujautetaan rautalankahässäkkään.
Kun olin pieni, ukki leikkasi sianlihapalasesta paksun läskin nahkoineen irti ja naulasi lintulautaan. Kun läski kovettui pakkasessa, ikkunan pieleen kiinnitetyltä lintulaudalta kuului alati naputus, kun tintit hakkasivat kohmeista läskinpalaa. Taajamien pihan pienet villieläimet ovat tulleet ronkeleiksi ruuan suhteen, pelkille kauranjyville nyrpistellään, kun naapurissa on tarjolla auringonkukansiemeniä ja pähkinöitä, ja siilit nauttisivat kesällä mieluummin hiillosmakkaraa kuin kalanperkeitä - kukapa ei.

Isä oli nikkaroinut linnunpönttöjä. Eilen kolme niistä kiinnitettiin pihapuihin ja tänä aamuna oli asuntoesittelyssä täysi tohina eikä tinttejä häirinnyt yhtään, vaikka pönttöjen seinät ovat vihreät ja katoissa huopa. Kovana pakkastalvena pönttö voi myös pelastaa linnun paleltumiskuolemalta.

3 kommenttia:

Reeta kirjoitti...

Mäkin virittelin jo lintujen ruokintapaikkaa, mutta pitää hommata ensin siemeniä myös! Auringonkukan siemenet roskaa ihan hirveästi ja harakat varastaa talipallot, ellei pidä varaansa. Tänään näin kun orava naposteli omenaa varastorakennuksen katolla ^^

Markka kirjoitti...

Pihapiirin eläimiä on mukava seurata...paitsi rottia.

Reeta kirjoitti...

Rottiakin on kiva seurata ;) Olikohan se viime talvena kun seurattiin yhtä jättirottaa joka kävi anopin lintulaudan alla mussuttamassa. Se oli _ISO_! Oli vissiin vähän vetäny auringonkukkaa. Mä tiirasin sitä kiikareilla. Se aina pujahti kuusiaidan alta ja kävi viemässä varmaan jemmaan siemeniä ^^

Toissapäivänä näin ketun pellolla jolkottamassa kun ajelin Huittisiin :)