Silityskuvioita

Pellavasekoitteisen juhlaliinan silittäminen on hermoja raastavaa puuhaa. Neliöitä isossa vaatekappaleessa on muutama ja vanhasta höyryraudasta ei tule höyryä tarpeeksi, sillä liina on ehtinyt kuivua täysin kuivaksi. Vaihdan raudan toiseen, josta tulee kyllä höyryä mutta vain pystyasennossa. Muistelen kaiholla miten äiti lämmitti painavan raudan hellalla tulikuumaksi, kasteli sormenpäitä vesikauhassa ja räpsytteli tyynyliinat kosteiksi ja muutamalla raudan vedolla rypyt katosivat.
Marssin rautakauppaan ja huh, kodinkonehyllyssä olikin valikoimaa. Tiirailin laatikoiden kyljissä olevia tuoteselosteita, jotka olivat enemmän tai vähemmän käsittämättömiä. Koska myyjiä ei, yllätys yllätys, näkynyt mailla eikä halmeilla tein valinnan nopeasti mitenkäpä muuten kuin naisen logiikalla, tällä kertaa ei värin vaan hinnan perusteella. Hankintapäätökseen vaikutti ehkä myös hieman se että vekeessä oli sellainen ominaisuus, että se sammuu itsestään, jos sitä ei liikuteta hetkeen. Seuraavan päivän lehdessä mainostettiin samaa rautaa kymppiä edullisempaan hintaan, pahus.
Tänään "Kuningaskuluttajassa" oli silitysrauta-testi. Mieshenkilö viritteli kauluspaidan olkapäätä silityslaudan kapeampaan päähän ja antoi miinusta raudalle liian lyhyestä johdosta. Jos silityslauta olisi ollut toisin päin, johto olisi yltänyt mainiosti - että nauratti.