.

.

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Lomapäivää


Parin viikonlopun matkailu ensin pohjoiseen ja sitten saman verran etelään on ohi. Lapsenlapsi sai nimen ja nyt vietellään talvilomapäivää. Sen lisäksi, että tildailen ehkä hieman lisää sydämiä myöskin imuroin, pyyhin pölyt ja pesen pyykkiä...käyn ehkä kirpparilla. Lomapäiväthän ovat sitä varten.
Junamatka etelän suuntaan oli ihan jees. Paluumatkalla juna oli lähdettäessä 20 minuuttia myöhässä. Vaunu numero yksi, jossa oli minulle varattu paikka oli yllättäen junan viimeinen kuudesta vaunusta ja joku kaveri istui siinä kuulokkeet päässä näpytelleen läppäriään. Seisoin hetken aikaa penkin vieressä ja sitten "öhöm", ei reaktiota. "HEI, SINÄ TAIDAT ISTUA MINUN PAIKALLANI"! "Voin minä siirtyä tästä pois jos haluatte, itse asiassa minun paikkani on tuossa", sanoi hän ja osoitti seuraavaa penkkirivä. "Haluan istua omalla paikallani" sanoin närkästyneenä, sillä minun oli määrä matkustaa ihan pääteasemalle saakka. Hän keräsi kimpsunsa ja kampsunsa ja siirtyi omalle paikalleen. Virkkasin pitsiä ja jouduin kuuntelemaan parin miehen keskustelua tuttaviensa elämästä, jopa intiimeistä asioista. Lopulta he korkkasivat Napoleon pullon ja ottivat tömpsyt - molemmille jaloille klo 10:45.
Juna saapui mökkipaikkakunnalle, jossa jäin pois. Soitin taksin, joka putkahti sekunnissa lumipenkan takaa. Huomasin, että siinähän olikin taksitolppa ja autoja valita asti. Vähänkö hävetti.
Mökillä piha oli sulanut silkko jäälle. Liukastelin kassien kanssa mökkiin ja tarkistin oliko siellä kaikki hyvin. Päätin ottaa vielä pihakoivusta oksia maljakkoon pääsiäistä varten. Vaihdoin vaatteet ja hyppäsin varaston katolta pudonneen lumen muodostaman töntyrän päältä hankeen. Koivu oli vain muutaman metrin päässä, mutta minä olin metriä syvällä hangessa, enkä päässyt eteen enkä taakse päin eikä minulla ollut edes käsineitä kädessä. Eihän siinä muu auttanut, kuin heiluttaa itsensä irti kinoksesta, könytä rähmällään takaisin penkan päälle ja toivoa, ettei kukaan nähnyt. Sitten taitoin pari oksaa pihan sireenipensaasta. Huomasin samalla, että jänikset pääsevät suojaverkosta huolimatta helposti järsimään omenapuun oksia, nimittäin ylimpiä sellaisia. Matkalla kaupunkiin pysähdyin mökkitien varteen ja katkaisin äkkiä tien vieressä olevasta koivusta pari oksaa lisää mukaan.

Ja nyt eikun pyykille!

2 kommenttia:

Reeta kirjoitti...

Ihanat helmililjat ikkunalla, ite ostin narsisseja kun sai vitosella kolme ruukkua. Nyt kaks niistä kukkii ikkunalla, yks on jääkaapissa "viivyttelemässä". :) Tildissydämet on pääsiäisväreissä, ihunat! :)

Markka kirjoitti...

Minulla on kotona ja mökillä noita sipulikukka-asetelmia vanhoissa astioissa, pääasiassa narsisseja. Pääsiäiskangas oli poistomyyntikorissa 5 eur metri, sopivasti.