.

.

maanantai 16. kesäkuuta 2008

Tieteellistä tutkimusta ja tekniikan ihme


Viikonlopun sääennustetta odottaa aina innolla. Joskus luvataan länteen lämmintä ja itään ei niinkään. Mökkimatka suuntautuu aina 40 km länteen, joten ajellessani sinne viime perjantaina mietin, että idän ja lännen raja on varmaan jossain siinä 20 kilometrin kohdalla. Aurinko paistoi ja niillä paikkeilla alkoi tulla jo suorastaan kuuma, joten puhallin piti kääntää päälle - eli toisinsanoen lämmityslaite pois päältä.

Lauantaiaamuna heräsin siihen että käki kukkui, vaikka minulla ei ole käkikelloa. Se kukkui lähipuussa kuusi kertaa ja ajattelin että se on vieläkin käkien talviajassa, sillä kello oli jo kahdeksan. Illalla grillatessa tein kokeen väheneekö sääsket jos tappaa kaikki mitkä istahtavat jalalle ja syökö siili raakaa kananmunaa. Kun olin päässyt sääskilaskuissa 30:een eikä ne olleet vähentyneet lainkaan, lopetin laskemisen ja herra Siilonen nyrpisti nenäänsä illalliselle.

Meille hankittiin raivaussaha, joka sopii puiden kaatamisesta aina ruohotrimmaukseen. Päätin kokeilla jälkimmäistä. Koe osoitti, että siimapää puree hienosti styroxiin, levittää sen sekunnissa noin kuuden neliön alueelle ja että siitä lähtee karmaiseva ääni, jos se osuu peltipurkkiin. Ihan kiva että myös ison kimpun leikkokukkia suoraan kukkapenkistä saa kädenkäänteessä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Äiti ei, älä testaa raivaussahaa metallipurkkeihin.

Markka kirjoitti...

Se oli ajatustakin nopeampi....