.

.

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Oppia ikä kaikki


Ennen käytettiin koulussa koulutauluja, sittemmin piirtoheitintä, nykyään videotykkiä. Joskus opettaja rullasi auki - tai pyysi järjestäjää rullaamaan - kartan. Jokainen sai vuorollaan käydä näyttämässä kartalta paikan, jonka opettaja nimesi ja joka oli ollut läksynä. Joskus tuntui että kartassa oli aivan eri maanosa.

Geometrian tunnilla opeteltiin ulkoa: "Sini on kulman vastaisen kateetin ja hypotenuusan suhde. Kosini on kulman viereisen kateetin ja hypotenuusan suhde. Tangentti on kulman vastaisen kateetin ja viereisen kateetin suhde. Näiden funktioiden avulla voidaan laskea mikä tahansa suorakulmaisen kolmion kulma, kun kahden sivun pituus tunnetaan". Jokainen opetteli jokaiselle tunnille aina yhden lausekkeen ulkoa ja esitti oppimansa vuorollaan tunnin alussa. Kun minun vuoroni tuli kävelin liitutaululle ... pääni tyjeni, enkä muistanut yhtään mitään, vaikka olin opetellut lauseketta ulkoa viikon ja osannut lausua sen kotona sekä etuperin että takaperin.

Kerran biologian tunnilla opettaja pyysi luettelemaan pussieläimiä. Kenguru, pussirotta...mitä muuta. Viittasin ja sanoin "pussihukka" - kaikki nauroivat. Opettaja tarkensi että pussihukka on sukupuuttoon kuollut laji. So?

Kävin pari viikkoa sitten osto- ja myyntiliikkeessä. Siellä oli aivan ihastuttavia koulutauluja, ajalta ennen minua. Ostin kaksi. Toisessa on kuvattuna eteläamerikkalaista viidakkoa ja toisessa kaupankäyntiä Intiassa.


Lisäksi ostin pilkkahintaan kärpäspullon!

... pilkkahintaan siksi, että kauppias luuli sitä tuikkulyhdyksi, eikä vanhaksi kärpäsloukuksi, johon valutettiin sokerilientä, jonka houkuttelemana uhri osasi lentää pulloon mutta ei enää ulos.
--
Ylimmässä kuvassa lapsenlapseni 1 v. tutustuu tietotekniikan ihmeelliseen maailmaan.

Ei kommentteja: