Itkin, kun minulta varastettiin soutuvene. Se oli kolhiintunut, lasikuitureuna oli haljennut pitkältä matkalta ja siinä oli lahot, kirkkaansiniset airot. Se oli kettingillä kiinni venepaikallaan ja siinä ei ollut moottoria eikä edes tappia, silti se kelpasi jollekin ja pääsihän sillä sentään kaislikon reunaan ongelle, sinne järven puolelle.
Television rikossarjat ovat lempiohjelmiani (jos nyt jotain pitää mainita) siitäkin huolimatta, että eivät kuulemma vastaa todellisuutta. Olen pannut merkille, että rikospaikalla on aina pimeää, valoja ei koskaan sytytetä huoneisiin, vaan kuljetaan taskulamput tanassa etsien johtolankoja. Rikoslaboratoriossakin kaikki tapahtuu hämärässä. Pensselillä levitettävä sininen jauhe paljastaa taianomaisesti sormenjäljet ja tietyssä valossa veritahrat hohtavat neonvärisinä auton takakontin nukkamaton reunassa. Kengänpohjan urasta löytynyt siemen on hyvin harvinaisesta kasvista, jota kasvaa vain tietyllä alueella maapallolla, minkä juuri tätä juttua tutkiva komisario sattuu tietämään. Niinpä syyllinen lopulta saadaan satimeen eikä varmasti ole se henkilö, jota koko ajan olen epäillyt.
Nyt on sitten Suomessakin otettu panttivanki, kompastuttu lunnasrahojen kanssa parkkihallissa ja melko heti jääty kiinni. Yllättäen rikoksen tekijän tuttavat kertovat miehen olevan mukava, ulospäin suuntautunut, aktiivinen kunnallispoliitikko ja korkeasti koulutettu. Ilmeisen hyvätuloisen, tavallisen perheenisän yksi harrastuksista oli kuulemma ammunta, onneksi ei esitellyt taitojaan tuossa tilanteessa. Nyt hän kuulemma katuu tekoaan. Sitäkö, että lähikaupan muovikassissa oli liian heiveröiset sangat ja osa miljoonista lensi taivaan tuuliin vai sitä, että kaikki ei käynytkään helposti kuin elokuvissa. Hyvää 10 vuoden kokoista kakkua vaan.
On se hyvä ei ole tullut ryhdyttyä miljonääriksi, presidentiksi, poliitikoksi, mafiajohtajaksi, iskelmälaulajaksi eikä esimerkiksi toimittajaksi, kirjailijaksi tai pilapiirtäjäksi. Korkeintaan jos joku haluaa kiristää minulta tarkoin varjellun jänispaistiohjeen tai korvasienipaikan, saataisin kestää vähän kidutusta. Lopulta kuitenkin laulaisin ja vasikoisin.
Toisaalta voihan sitä nykyään Suomessakin tulla ammutuksi esimerkiksi koulussa kesken matikankokeen tai torilla kesken kalakukko-ostosten.
2 kommenttia:
Mitä häh, taas on jäänyt kotimaan uutiset lukematta..pitääkin mennä päivittämään.
Fiktiossa ei juuri koskaan ole täydellistä rikosta, mutta elävässä elämässä vaikka kuinka - ja paljon vähemmälläkin aivotyöllä.
Totuus on tarua ihmeellisempää.
Lähetä kommentti