Kun olin pieni - olen sitä vieläkin - mutta noin puolen vuosisataa sitten, minulla oli nukke Molla-Maija nimeltään. Sen vartalo oli tehty kankaasta ja pää oli jotain kumintapaista. Leikessä sen kasvot haalistuivat ja halkeiliva ja sille piirrettiin kynällä kulmakarvat, iirikset ja laitettiin punaa poskiin ja huuliin. Minulla ei ole muistikuvaa miten se voi olla mahdollista, mutta löysin sen eräänä keväänä lumien sulettua märkänä ja puoliksi hajonneena pihalta, reikiä vartalossa ja pää litussa ja kasvoilla ei ilmettäkään. Tallella on vain mustavalkoinen kuva minusta ja mollasta, joka istuu rottinkisissa nukenrattaissa hienona ja "meikattuna".
Ehkä Molla-Maijan traagisen kohtalon kuultuaan lähetti tätini, joka oli 60-luvun alussa "piikana" Ruotsissa minulle paketin. Muistan hämärästi että odotin sitä malttamattomana ja miten se haettiin postista ja avattiin. Ohutta pahvia oleva kuviollinen laatikko, jossa oli kansi, ja kannen alla ohuen ohueen silkkipaperiin käärittynä nukke. Voin vielä tänäänkin tunteä sieraimissani sen ihanan tuoksun. Sen silmät oli kiinni ja sillä oli kihara tukka, kengät jalassa ja yllään hieno mekko. Nuken viereesä oli tuttipullo, jolla sitä voi syöttää, vaikka ei se vauvalta näyttänytkään - ja kaiken lisäksi se pissasi, kun sitä syötti.
Tänäänkin vielä se nukke on tallessa. Sen tukka on takussa ja kengät hävinneet, eikä mekosta ole tietoakaan. Sen pakaroissa on pieniä reikiä, koska leikeissä vauvaa piti käyttää milloin neuvolassa, milloin lääkärissä, ja aina sille ressukalle piti antaa pistos. Äidin rooli vaihtui hetkessä "terveyssisaren" niinkuin siihen aikaan sanottiin, tai lääkärin rooliin, ja pian nukke "pissasi" kymmenistä pienistä pakaroissa olevista reijistä, joita sen muoviseen ihoon oli nuppineulalla pistetty. Nukke sai nimen Bella, koska nimi oli painettu sen selkään pienillä kohokirjaimilla. Vai liekö se ollut sen nimi ollenkaa, tuotemerkki vain mutta kuulosti "ah" niin kauniilta, ja kaunistahan se nimi tarkoittaakin.
Tänäänkin vielä se nukke on tallessa. Sen tukka on takussa ja kengät hävinneet, eikä mekosta ole tietoakaan. Sen pakaroissa on pieniä reikiä, koska leikeissä vauvaa piti käyttää milloin neuvolassa, milloin lääkärissä, ja aina sille ressukalle piti antaa pistos. Äidin rooli vaihtui hetkessä "terveyssisaren" niinkuin siihen aikaan sanottiin, tai lääkärin rooliin, ja pian nukke "pissasi" kymmenistä pienistä pakaroissa olevista reijistä, joita sen muoviseen ihoon oli nuppineulalla pistetty. Nukke sai nimen Bella, koska nimi oli painettu sen selkään pienillä kohokirjaimilla. Vai liekö se ollut sen nimi ollenkaa, tuotemerkki vain mutta kuulosti "ah" niin kauniilta, ja kaunistahan se nimi tarkoittaakin.
Vuosia myöhemmin sain lahjaksi nuken, joka sai nimekseen Pekka. Pekka-raasu oli heikompaa tekoa ja varmaankin hajosi jossain elämänsä vaiheessa, koska se ei ole enää tallessa. Sen iho ei ollut niin kestävä tai ehkä se ei kestänyt kaikkia pistoksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti