Lapsuudessani meidän kylällä asui Romu-Eetu. Ajellessaan punaisella "koppiautolla" kylänraittia hänen pyöreistä pullonpohjasilmälaseistaan heijastuivat kaikki sateenkaaren värit. Hän osti ja myi, kulki ovelta ovelle ja harrasti aikansa kierrätystä.
Huonekalukauppiaista jotkut kiersivät myös ovelta ovelle, myivät uuden sohvan ja veivät samalla vanhan mukanaan. Yhtä-äkkiä omistit muodikkaan, mustan, ruudullisen keinonahkasohvan, juuri sen johon helteellä tarttui reisistä kiinni ja joka oli todella käytännöllinen ja helppo pitää puhtaana.
Kirpputorit on kivoja, oivallinen tapa päästä turhista kapineista eroon ja oivallinen tapa hankkia niitä lisää. Joskus sieltä voi löytää juuri samanlaisen lautasen, josta söi pienenä tai juuri samanlaisen aapisen, josta opetteli lukemaan, mutta jotka ovat aikojen saatossa kadonneet ties minne.
Postimerkkejä on kiva kerätä, ne ovat kuin pikkuriikkisiä taideteoksia. Kirjoja ei ainkaan voi vastustaa ja lysterilasinen "sokerikooli", samanlainen joka mummolla oli, on pakko ostaa.
Hyllyssä, lasioven takana tapittaa kuminen Mikki-Hiiri. Se ei ole lasioven takana siksi että olisi arvokas, vaan siksi että se on hienossa Matti-Nykäs-etunojassa, ja voisi minä hetkenä hyvänsä tehdä voltin kahdella kierteellä eteenpän kerien ja vielä v-tyylillä, ellei sen nenä olisi kiinni lasissa. Se maksoi kirpputorilla 80 centtiä, eikä sitä olisi tullut ostettua, jos elettäisiin markka-aikaa. Mutta se on niin veikeä ja lapsenlapsikin pitää siitä, varsinkin sen syötävän makeista korvista.
Kenellekään kelpaamattomat vaatekappaleet voi leikata suikaleiksi ja kutoa räsymatoiksi. Lapsena tutkittiin uudesta räsymatosta mikä vaate mihinkin raitaan oli kudottu. Oranssinvärisistä lannoitesäkeistä ja muovisista mustavalkoisista maitopusseista ynnämuista muovinpalasista kudottiin helppohoitoisia ja kestäviä eteisen tai keittiön mattoja. Ylellistä hohtoa niihin sai kutomalla joukkoon kahvipaketin kullan- tai hopeanvärisestä kuoresta leikatun kuteen.
Kulmista hiirenkorville taittuneet kiiltokuvakansiot ja mustavalkoiset valokuvat kertovat omaa tarinaansa, ei ainoastaan niille, joille ne joskus ovat kuuluneet, vaan myöskin kaikille jotka osaavat kuunnella.
Vanhassa Riepumatto-laulussa sanotaan jotenkin tähän tapaan: " jos ne tummat raidat jätettäisiin pois, ei ne vaaleatkaan niin vaaleita ois". Eikös se ole niin elämässäkin ?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti