.

.

torstai 29. toukokuuta 2008

Tuunari


Vahingosta EI viisastu, eli ihmisen muisti on lyhyt. Oman "Pientä pintaremonttia kotona" -projektin jälkeen odottaa ihana "Naulaa ja naputa" -projekti mökillä. Mökin vintiltä ei olisi saanut löytyä 14:ää kaunista vanhaa ikkunaa, joista on aivan pakko loihtia jotakin, kuten esimerkiksi pieni kasvihuone tai edes -lava tai vaikkapa vaan muuta "reksiviittaa", kuten miekkonen asian ilmaisisi.
Melko monelta televisiokanavalta tulee harva-se-ilta kodinkunnostus- ja remonttiohjelmia. Ei voi muuta kuin ihmetellä miten eräälläkin remonttiporukalla on aikaa muutama päivä, kokonainen talo jyrätään maantasalle ja tuotapikaa paikalla seisoo entistä ehompi, isompi, modernimpi, uima-altaalla ja kuntosalilla sekä esimerkiksi eksoottisella puutarhalla varustettu koti, unohtamatta kahden auton autotallia ja kuntosalia.
Kun sais edes sen kasvilavan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kerran tekivät perustuksia myöten uusiksi viikon sisällä. Ihmettelen pohjavalun kuivumisnopeutta Amerikassa, ei taida olla homeongelmaa siellä.

Markka kirjoitti...

Taitaa myös sijaita maantieteellisesti niin että ei ole talvea, tulvia eikä isompia maanjäristyksiä.