.

.

perjantai 25. huhtikuuta 2008

Kana kynittävänä


Saunoja on monenlaisia. Savusauna on sellainen, jossa ensin on savua ja sitten ei, höyrysaunassa pitää olla höyryä koko ajan. Mökkisaunassa saattaa olla molempia yhtäaikaa.

Jos höyrysaunassa ei ole höyryä, voi joutua hankalaan tilanteeseen, kuten minä päivänä muutamana. "Akkaporukalla" kylpylässä päivä purjauduttiin. Istuttiin poreammeessa kuin perunat kattilassa ja uitiin muka kuntouintia allasta edestakaisin, odotellen illan lavatansseja ja laulusolistia, Kari Tapiota.

Saivatpa kaverit lopulta houkuteltua minut höyrysaunaan - menivät edeltä kun minä vielä viimeisiä shampoita hiuksista huuhtelin. Liekö ollut höyrykone epäkunnossa tai sen käyttäjä kahvitauolla, mutta kun törmäsin saunan puolelle, näkyvyys oli erinomainen. Eihän siinä muuten mitään, mutta illan artisti istui yksinään vastapäisellä lauteella ja minä siinä ovella pöllämystyneenä, enkä tienny minne silmäni laittaisin. Kaverit istuivat muina naisina sivulavolla kuin kanat orrella ja vielä valkoiset froteepyyhkeet ympärillä. Tuli siinä meikäläiselle kiire könytä lauteille ja yrittää peitellä kahdella kädellä kolmea paikkaa.

Oli vähällä etten myöhemmin illalla tanssilavalla käynyt tervehtimässä tähtivierasta ja sanonut: "hei, enpä meinannut tunteakaan sinua vaatteet päällä".

4 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Mitä on sovittu oman elämän yksityiskohtien paljastamisesta blogissa??

:D

Markka kirjoitti...

Mietin juuri oliko jotain sovittu jonkun toisen, esimerkiksi tunnetun laulajan, elämän yksityiskohtien paljastamisessa blogissa...

Anonyymi kirjoitti...

Murphyn lakiko tässä jatkuu.. välissä oli se onneton kapteeni Koukkukin, jolle en ole vieläkään lakannut nauramasta (vahingonilo se paras).
Tämä viimeinen voisi kyllä olla jo onnen kantamaakin...monet maksaisi extraa tuosta höyryttömyydestä.

Markka kirjoitti...

Enpäs ole ajatellutkaan tuolta kantilta! Sain siis kerrankin rahalleni vastinetta ... mutta se kyllä edellytti vastavuoroisuutta.