Eilen oli minun vuoroni leikkiä MasterChefiä ja tehdä herkkuillallinen Miekkoselle ja itselleni.
Satsasin jonkin verran myös rekvisiittaan...ihan varmuuden vuoksi.
Alkuruoka: sardiini-oliivitahnalla täytetyt sitruunat.
Pääruoka: filepihvit ja kasviksia á la provence.
Jälkiruoka: Romanovin mansikat
Tuoreet mansikat - muutama kappale - maksoivat mansikoita, joten lisäsin reseptiin eksoottisia hedelmiä. Mansikat piti muuten marinoida appelsiiniliköörissä, joten jouduin viinakaupassa turvautumaan myyjän apuun löytääkseni sopivan "juoman" tähän tarkoitukseen. Samalla pyysin apua naudanfilepihveille sopivan ruokajuoman löytämisessä.
Ateria oli hyvä päätös lauantaille, joka muuten olikin siivouspäivä.
Olohuoneessa vaihdeltiin huonekaluja paikasta toiseen ja järjesteltiin "rompehyllyjä".
Valosarja sai jatkoaikaa lasikossa.
Huonekasvit pääsivät suihkuun ja uusille paikoille.
Mökillä pistäydyttiin tänään tarkistamassa, että pakkaselta suojaava metrinen lumikerros ei ollut kadonnut minnekään ja vesijohdot olivat pysyneet sulana - näin oli. Samalla täydennettiin lintujen ravintola-annokset.
Taivaanrannassa pinkki häivähdys väritti lauhaa sunnuntai-iltaa.
****
(It was my turn to cook. Fishfilled citrons, beef with fried vegetables and then...strawberries with cream of course.
The sky was pink and light blue today, beautiful.)