.

.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Kaunista päivää


Hei vaan ja kiitos kommenteistanne edelliseen postaukseen.
Viikko on taas vierähtänyt. Ensimmäinen lomaviikko on pitänyt sisällään sopivassa suhteessa puuhastelua ja lepoa.


Odotellessa mökkiremontin alkamista päätin hieman tuunata huonekaluja. 
Hioskelin tuolien kulunutta lakkausta pois ja pian ne saavat maalia pintaansa.
Noita vanhoja pinnatuoleja oli jo ihan tarpeeksi mutta pakko oli ostaa kierrätyskeskuksesta vielä tuo keskimmäinen kauniiden muotojensa vuoksi, hintakin oli vaivaiset 5 euroa.


Välillä nautittiin terassikahvit.


Ja taaskaan ei tarvinnut tulla tyhjin käsin kierrätyspisteeltä, lasinkeräyksessä oli pieniä lasipulloja joihin keräsin tienvarrelta kesäkukkia, mansikankukkiakin oli tienvarsi valkoisenaan mutta raaskin ottaa muutaman, kun eihän siitä kohtaa voi mansikoita syödä.


 Sitten oli ohjelmassa purkujätteen sahaamista polttopuiksi. 
Parhaimmista laudoista tulee uutta kasvilavaa.
Kottikärryissä pötköttää uusi hakkuupölkky.


Näin kaunis tähtikuvio on pölkyn päässä, mistähän tuo on syntynyt...
laskin vuosirenkaista, että kuusi on 40 vuotta vanha.


Sellainen on kuusen kanto ja tässä alkamassa saunavesien kanto :)
Johan tuossa onkin puuhasteltu tarpeeksi.


Saunan jälkeen vilvoitellessa näkyi yhtäkkiä tällainen pallo taivaalla.


Sinne se lipui äänettömästi puiden latvojen taakse.


Eipä tästä paljon kauniimmaksi voi kesä enää muuttua.


Suloista sunnuntaiehtoota ja pirteää alkavaa viikkoa kaikille
toivottaa Markka

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kannon tähti kuvio syntyy oksista,ovat kasvaneet jättäen näin jälkensä

Markan serkku

sirkkis kirjoitti...

Komea hakkuupölkky ja hieno sen kuvio. Hyvä kun saat polttopuita niin saat ne nyt kuivamaan pinoissa.

Aseman laidalla kirjoitti...

Samoin, mitä ihaninta viikonalkua sinnekin!

Meri kirjoitti...

Kiitos ! Kuva vinkeistä, Kuusen ja koivun kantoja on meilläkin pihassa mutta ei hyöty käytössä.
Hyvää Juhannusviikkoa !

Sussi kirjoitti...

Mukavaa juhannusviikkoa!

ritva kirjoitti...

Mukavaa juhannusviikkoa.♥

Anja kirjoitti...

Ihanat pinnatuolit, niistä tulee hienoja kun saavat maalia pintaan. Saunaveden kanto, tuttua puuhaa :) Kaunista on vaikkakin vähän viileätä tämä juhannuksen alusaika. Mukavaa viikkoa ja Juhannusta!

Tuula kirjoitti...

Kaunis kuvio kannossa, erikoinen :)
Tuoli kuvia odotellaan :)