Kerrankin olen iloinen kun pääsin harrastamaan hyötyliikuntaa eli lumikolailua, kun maisema vaihtui kertalinttuulla mustasta valkoiseksi.
Kauniisti lumi takertui pihatien lisäksi puihin ja pensaisiin sekä portaisiin, josta sitä ei saanut irti lapiollakaan.
Mutta en sentään liukastunut niissä, vaan tänä viikonloppuna onnettomuuden aiheutti leipäveitsi, joka hyökkäsi leivästä vasempaan etusormeeni, johon tuli palkeenkieli. En ottanut siitä kuvaa, koska silloin tästä päivityksestä olisi tullut ehkä K10 joten pitäydyin "luontokuvissa".
Joulupuun rakensin ulos, sisälle se ei mahdu paitsi ehkä joku mini.
Voihan sitä katsella kammarin ikkunasta ja ohikulkijat tieltä käsin.
Laitoin uuden kattauksen pikkulinnuille.
Peräti kuusi punatulkkua vihelteli pihapuussa mutta eivät ilmeisesti perustaneet kauranjyvistä, kun eivät tulleet ruokailemaan.
Varpuset ja vihervarpusetkin keikkuivat mieluummin talipalloissa, joita puolustivat ärhäkät talitintit.
Paikallisesta krääsäkaupasta löytyi toosi isoon lyhtyyn toosi iso kynttilä ja vielä edullisesti, värikään ei ole hassumpi ja paloaika on yli 100 tuntia.
Pakko oli lauantaina vielä koluta kirpputorit ja lievästi sanottuna
iloisenvärinen retro-joululiina tarttui mukaan kahdella eurolla.
Samaa väriskaalaa kuin edellisellä kerralla tarttunut kuusi-kulho.
Kammarin ikkunan takana sitä vastoin oli lempeä sininen hetki koko päivän.
Joulusypressi toimittaa mökissä joulukuusen virkaa ja aasi, joka näyttää jostain syystä tässä kuvassa tosi vihaiselta. tykkää odotella sypressin varjossa joulun ihmettä, sitähän me kaikki.
Leppoisaa sunnuntaiehtoota ja adventtia kaikille toivottaa
- Markka-
10 kommenttia:
Hyviä löytöjä kirpusta! Ite oon ettiny kivoja joululiinoja, mutta ei ole tullut mieluista vielä vastaan. Aasi näyttää kyllä jostain syystä kärttyiseltä :D Iloista joulun odotusta!
Tuli maisemasta niin puhtoinen ei näy maanroskat. Suloisen pehmoisesti on puut puuteroinut. Juolun tunnelmaa on suloista ja luo lämpöisen olon ja mietteet hellät ja onnekkaat.
Jotenkin ihanan nostalginen tuo retroliina. Minullakin niitä on kaksin kappalein äidin jäämistöstä. Kun ne laittelen pöytään ja piirongin päälle, tulee heti lämmin ja suloinen olo.
Kauniilta näyttää luminen luonto. Saa nähdä pysyvätkö lumet joulun yli.
Kyllä lumi pehmentää kauniisti maiseman. Tänne päin luvattiin jo vesisateita, niin et nuo lumet saa varmaan pian kyytiä... :( , olis nyt jouluna vähän lunta!
Kyllä lumi tekee luonnon kauniiksi,mukavia löytöjä:)
Jopas tuli kerralla paljon lunta, kaunista on. Auts, olipas kelju leipäveitsi, pikaista paranemista. Ihanat tunnelmakuvat sisältä.
Kaikki puut ja puskat oli täälläkin vielä eilen kauniin lumen peitossa, tänään jo paljaampia. Maisema oli valoisa ja ihanan puhtoinen, nyt on jo osa sulanut pois :) Toivottavasti Jouluksi tulisi edes pikkuriikkisen lunta :D
Voi miten ihanan näköistä! Ihanaa joulun odotusta!
Ihana tunnelma kuvissa!
Hieno! Aasi TOSIAAN näyttää äkeältä!
Lähetä kommentti